Vesi - katoava luonnonvara

Puhdas makea vesi on muuttumassa maailmassa ylellisyydeksi. Sitä voi kuitenkin olla hieman vaikeaa huomata maassa, jonka vesivaroista käytössä on kaksi prosenttia. Niinpä kun Päijänteen vesistön rannalla aiheesta keskustellaan, saattaa järjestäjäkin kysellä lehdistötiedotteessaan: Miksi järjestää keskustelutilaisuus vedestä, oikeudesta vesivaroihin ja puhtaaseen veteen Suomessa, jossa vettä tuntuu riittävän?

Dodo ja Aiesec -järjestöt olivat kuitenkin saaneet Jyväskylän Nikolainsaliin aikaiseksi sen verran mielenkiintoisen tilaisuuden, että kysymys jäi retoriseksi. Luonnonvarakysymykset ovat lisäksi hyvin harvoin sellaisia, että ne sivuuttaisivat täysin minkään paikallisen näkökulman.

Laki teollisuutta kontrolloimaan

Limnologian professori Kaj Granberg on erikoistunut suomalaisen makean veden tutkimukseen. Hän muistutti yleisöään, ettei suomalaisen veden hyvä laatu ole mikään ikuinen tosiasia vaan tietoisen ympäristönsuojelutyön tulos. Granberg kävi läpi suomalaisen vesistön historiaa, johon kuuluu muun muassa suuria tautiepidemioita 1800-luvulla.

“1960-luvun vesiensuojelulaki oli suurin yksittäinen lainsäädäntötyö Suomessa. Se on pohja kaikelle myöhemmälle ympäristölainsäädännölle”, Granberg totesi.

Granbergin mukaan suomalaisen teollisuuden tuotanto on kasvanut jatkuvasti, mutta järviin lasketut saastemäärät olivat 1970-luvun huipussaan joillain alueilla jopa parikymmenkertaisia nykyiseen verratuna. Granberg sanoikin, että teollisuus tarvitsee selkeän ympäristölainsäädännön ohjaajakseen - erityisesti tämä pätee nykyisin kehitysmaissa, joissa vesivarat ovat vähäiset ja lainsäädäntö usein alkutekijöissään.

Granbergin mukaan teollisuuden tyyliin kuuluu valittaa, että uudistukset tulevat liian kalliiksi, mutta se on kuitenkin aina sopeutunut lainsäädäntöön sen kummemmitta tappioitta.

“Aikoinaan jätevesien puhdistamot olivat kuulemma liian kalliita, nykyisin ne ovat itsestäänselvyys. Samalla tavalla nyt valitetaan Kioton sopimuksesta.”

Vesi osoittaa eriarvoisuuden

Kansainvälisempää näkökulmaa aiheeseen toi ympäristökeskuksen ylitarkastaja Katriina Koivisto, joka on työskennellyt vesihuollon parissa Etelä-Afrikassa. Koiviston mukaan Etelä-Afrikassa näkyy tänä päivänä veden yhteiskunnallinen rooli, joka korostuu jatkuvasti kaikkialla kehitysmaissa: pääsy vesivaroihin on merkki sosiaalisesta asemasta.

Useilla alueilla Etelä-Afrikassa ihmisillä ei ole saatavilla kunnollista juomavettä, ja myös viemäröinti on hyvin puutteellista - jos sitä ylipäänsä on. Tällaisilla alueilla ihmisillä on suuri riski sairastua erilaisiin epidemioihin ja veden perässä joudutaan usein liikkumaan pitkiäkin matkoja.

“Tuntuu sitten aika tylyltä nähdä, miten rikkaiden alueilla ihmiset esimerkiksi kastelevat pihanurmikoitaan, tai käyvät kaksi kertaa päivässä kylvyssä,” Koivisto hämmästeli. “Eriarvoisuuteen kuuluu se, että ne jotka veden kaltaisesta resurssista voivat hyötyä, hyödyntävät sitä aivan surutta.”

Koiviston mukaan jopa vesiparatiisi Suomessa ihmisillä on kunnioittavampi suhde veteen kuin monilla kehitysmaiden eliiteillä. Toisaalta köyhien maiden maaseudulla vedellä saattaa olla jopa puoliuskonnollinen rooli: sadekausi on monella tapaa elämän symboli, ja sitä odotetaan erityisellä hartaudella.

Koiviston mukaan yhteiskunnallinen tilanne, jossa talous nojaa voimakkaasti ulkomaisten yhtiöiden kontrolloimiin luonnonvaroihin, aiheuttaa väistämättä kärjistyneitä yhteiskunnallisia tilanteita. Tilannetta ei ainakaan helpota, jos hyödynnettävä luonnonvara on veden kaltainen elämän edellytys.

“Kärjistynyt vesitilanne tulee tällä vuosisadalla olemaan entistä useamman sodan ja konfliktin syynä,” Koivisto ennusti ja viittasi tilanteeseen esimerkiksi Lesothossa, jossa veden arvo kaupallisesti hyödynnettävänä luonnonvarana on huomattu - ja tämän seurauksena valtavasti “väärällä alueella” asuneita ihmisiä ajettu kodeistaan.

Pieniä ja suuria ratkaisuja

Mutta jos veden saannin takaaminen kaikille tulee olemaan merkittävä globaali kysymys, miten ongelmaa voitaisiin lähteä ratkaisemaan? Puheenvuoroissa kävi ilmi, että tilanteeseen tarvitaan sekä suuria että pieniä ratkaisuja - ja ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta.

Suurena kysymyksenä veden saatavuus on ennen kaikkea poliittinen: miten valtiovalta voisi parhaiten järjestää veden saannin kaikille kansalaisilleen, ja miten tätä pyrkimystä voitaisiin kansainvälisesti tukea? Tuontiveden varaan ei voi laskea paljoakaan, pikemmin kyse on siitä että puhdas vesi nähtäisiin ihmisoikeutena ja ratkaisuja etsittäisiin sen mukaan.

Maanläheistä ratkaisua veden vähyyteen tarjoaa esimerkiksi kuivakäymälöiden uutta tulemista edistävä Käymäläseura Huussi ry., jonka puheenjohtaja Asta Rajala oli läsnä tilaisuudessa. Rajalan mukaan puhdasta vettä ei tulevaisuudessa voi mitenkään käyttää ulosteiden kuljettamiseen, ja siksi vettä säästäviä low-tech -ratkaisuja olisi ryhdyttävä “keksimään uudelleen”.

Granberg säesti Rajalaa toteamalla, että esimerkiksi Helsingin edustan vesien rehevöityminen alkoi, kun viemäröinti yleistyi 1900-luvun alussa. Sitä ennen hyvin toimiva kuivakäymäläjärjestelmä oli pitänyt ulosteet poissa Itämerestä.

Rajalan mukaan kuivakäymälöiden yleistymisen suurimmat haasteet ovat kulttuurisia: miten saada ihmiset käyttämään niitä? “Kehitysyhteistyövaroinkinhan niitä on rakennettu, ja ihmiset käyttävät niitä kanankoppeina”, Rajala naureskeli. Samaan aikaan uusi mielenkiinto herää yllättävissä paikoissa: Pekingin olympialaisiin kuulemma suunnitellaan huussien tilaamista Suomesta, kun kaupungin vesivarat ovat vähissä.

Keskusteluissa tuli myös esiin kuluttajan vastuu. Meillä Suomessa riittää vettä, mutta ostamme jatkuvasti ulkomaisia, myös kehitysmaissa tehtyjä tuotteita, joiden valmistaminen kuluttaa valtavasti vesivaroja. Vesi ei näytä paikalliselta kysymykseltä, jos asiaa katselee tästä perspektiivistä.

Onko esimerkiksi maataloustuotteiden - monen kehitysmaan ainoiden vientituotteiden - ostaminen erityisen eettistä, jos samalla käytetään subtrooppisen alueen vähiä vesivaroja, joita ei kunnolla riitä paikallisillekaan?

Valmiita vastauksia ei tahtonut löytyä, mutta keskustelijat olivat ainakin yhtä mieltä Rajalan yhteenvedosta:

“Vesikysymys tulee vielä vastaan, on parempi alkaa varautumaan siihen.”