Tietoyhteiskunnan käsite

Tietoyhteiskuntakeskustelu nousi teollisuusmaissa keskeiseen asemaan 1990-luvun puolivälissä, kun uuden tieto- ja viestintäteknologian monitahoiset, maailmanlaajuiset vaikutukset alkoivat paljastua. Kun PC-tietokoneiden hinnat putosivat ja yhä useammat ottivat ne käyttöönsä, tietoteknologia siirtyi huimaa vauhtia talouden, median ja poliittisen toiminnan keskiöön. Kaikenlaiset organisaatiot ja instituutiot järjestivät toimintansa uudelleen tekstinkäsittelyn, tiedon hallinnan ja kommunikaation osalta ja siirtyivät verkkoon.

Todettiin että ne maat ja taloudet, jotka pystyivät hyödyntämään ICT-teknologiaa (Information and Communication Technology), kehittyivät muita nopeammin. Alettiin puhua suuresta yhteiskunnallisesta murroksesta: esimerkiksi YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTAD arvioi raportissaan, että ilmiöllä voi olla kauaskantoisempia seurauksia kuin sähkön vallankumouksella aikoinaan.

Olennaista tietoyhteiskunnassa on laajentunut mahdollisuus käsitellä ja tallentaa suuret määrät informaatiota ja levittää sitä nopeasti verkostoissa. Internetin avulla tieto voi hetkessä ja huokein kustannuksin kiitää syrjäisiinkin maailmankolkkiin, ja siitä voivat ainakin teoriassa hyötyä esimerkiksi paikalliset lääkärit tai opettajat työssään. Verkossa tieto leviää hallitusten ja muiden vallanpitäjien ulottumattomissa, mikä helpottaa monen maan demokratiakehitystä ja kansalaisliikkeiden toimintaa.

Tietoyhteiskunta muuttaa myös työmarkkinoita, kun esimerkiksi tietokoneiden ohjelmistoja tai puhelinpalveluita voidaan tuottaa köyhissäkin maissa ilman, että tarvitsee ensin pystyttää kalliita tehtaita ja muuta raskasta infrastruktuuria. Muutos myös lisää tiettyjen ammattialojen valtaa, samalla kun se tekee toisista täysin tarpeettomia – elinkeinoelämän rakennemuutokset heijastuvat varallisuuden jakautumiseen niin kansallisella kun globaalillakin tasolla.

Murrokseen sisältyy paljon mahdollisuuksia, mutta myös riskejä etenkin kehitysmaiden kannalta. Puhutaan digitaalisesta kuilusta: erosta niiden välillä, jotka pystyvät ja niiden, jotka eivät pysty käyttämään uutta informaatio- ja viestintäteknologiaa hyväkseen. Globaalitasolla digitaalinen kuilu avautuu rikkaiden ja köyhien maiden välillä: Maailmanpankin raportin mukaan teollisuusmaissa on jopa 40 kertaa enemmän tietokoneita, lähes 150 kertaa enemmän matkapuhelimia ja yli 1000 kertaa enemmän internet-palvelimia kuin vaikkapa Etelä-Aasiassa.

Toisaalta erot myös köyhien maiden välillä ovat suuria: Etelä-Koreassa on enemmän tietoverkkojen kaistatilaa kuin koko Latinalaisessa Amerikassa, mantereista kauimmas jälkeen on jäänyt Afrikka. Valtioiden sisälläkin digitaalinen kuilu erottaa eri väestöryhmiä toisistaan iän, koulutustason, varallisuuden ja asuinpaikan mukaan. Lisäksi useita köyhiä maita verottaa ICT-teknologiankin alalla ns. aivovuoto, eli koulutetuimman väestön muutto ulkomaille työn perässä.