Kiina, katso peiliin!

Ajattelikohan herra Li vetävänsä oikeasta narusta? No varmasti. Kukapa nykyaikainen eurooppalainen poliitikko haluaisi kuulla raahaavansa mukanaan kylmän sodan aikaista painolastia. Samallahan sitä leimautuisi dinosaurukseksi, jonka toimintatavat historia jätti taakseen jo vuosimiljoonia sitten.

Tämän suuntainen oli Kiinan ulkoministerin Li Zhaoxingin viesti, kun hän vieraili huhtikuun puolivälissä Helsingissä kollegansa Tuomiojan juttusilla. Lehdistötilaisuudessa Li sätti EU:n Kiinalle vuonna 1989 asettamaa asevientikieltoa "kylmän sodan aikaiseksi jäänteeksi" ja vaati sen pikaista purkamista. Samaa tekstiä Li oli ladellut jo Dublinissa paria päivää aikaisemmin, viestinä koko unionin johtajille.

Ovelaa, mutta epäjohdonmukaista. Kun asevientikielto asetettiin, EU:n terveiset Pekingiin olivat peilinkirkkaat – ja syy niihin Kiinan valtaeliitin omissa käsissä. Kesäkuussa 1989 Kiinan armeija keskeytti demokratia-aktivistien mielenosoituksen Tiananmenin aukiolla ja surmasi satoja aseettomia siviilejä. Verilöylyn jälkimainingeissa pidätettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilla maata. Monia heistä kidutettiin tai pahoinpideltiin. Osa sai pitkiä vankeustuomioita ilman laillista oikeudenkäyntiä, jotkut tuomittiin kuolemaan toiminnastaan demokratialiikkeessä.

Meno oli liian rankkaa jopa EU:n isoille aseviejämaille. Etiikka selätti kauppapoliittiset edut. Asevientikiellossa ei ollut kyse viimeisiään vedelleen kylmän sodan valtapelistä, vaan Euroopan unionin hyvin suorasanaisesta kannanotosta ihmisoikeuksien puolesta. Aseita ei haluttu viedä maahan, joka "sortaa kansalaisiaan, jotka oikeutetusti vaativat demokratiaa", unioni linjasi.

Entä nyt? Tunteeko EU itsensä dinosaurukseksi, jonka pitäisi virtaviivaistaa poliittisia linjauksiaan vientiteollisuuden tarpeiden mukaan? Keskustelu asevientikiellon purkamisesta alkoi unionissa jo ennen vuoden vaihdetta, kun Ranskan kaltaiset isot aseviejämaat alkoivat vaatia asiassa täyskäännöstä. Retoriikka on ollut sitä samaa kuin herra Li:n – vientikielto on leimattu työkaluna "aikansa eläneeksi".

Amnestyn selkeä kanta on, että vientikiellon purkaminen antaisi Kiinalle täysin väärän viestin EU:n ihmisoikeusajattelusta. Kiinan ei voi väittää parantaneen tapojaan.

Jos dinosauruksista puhutaan, herra Li:n sopii vilkaista peiliin. Kiina teloittaa edelleen enemmän kansalaisiaan kuin mikään muu valtio maailmassa, myös väkilukuun suhteutettuna. Etniset vähemmistöt, kuten maan luoteisosan uiguurit ovat jatkuvasti tiukilla - Tiibetin buddhalaisista, internetaktivisteista tai ammattiyhdistysväestä puhumattakaan.

Mikä kiusallisinta, Tiananmenin aukion tapahtumia ei vieläkään ole tutkittu puolueettomasti. Uhrit ja heidän omaisensa eivät ole saaneet vaatimiaan korvauksia, eivätkä verilöylyyn syylliset rangaistuksia. Päinvastoin, maaliskuussa nuorten uhrien äitejä vangittiin, kun he edelleen jaksavat pitää kiusallista asiaa liian äänekkäästi esillä. Kymmeniä aktivisteja on edelleen vangittuna tai elää maanpaossa.

On kuvia jotka eivät unohdu. Tiananmenin aukion tankkien soisi kuuluvan niihin. Ilmeisesti on myös kuvia, jotka unohtuvat, kun ne kätketään kauppapoliittisten etujen houkuttimien taakse. Ja mitä tehokkaammin muisti puhdistetaan kiusallisista kuvista, sitä varmempaa on, että niitä tullaan näkemään jatkossakin.

Jos eurooppalaisten asevalmistajien voitot menevät tärkeysjärjestyksessä unionin uskottavan ihmisoikeuspolitiikan ohitse, näitä kuvia on luultavasti odotettavissa lisää.

Kirjoittaja on Amnestyn Suomen osaston tiedottaja.