Tinan kysynnän elpyminen herättelee kaivosalaa Boliviassa

Bolivian vuoristoylängön vanhoista kaivoskäytävistä kuuluu nykyisin vasaran ja taltan nakutusta. Se saattaa pian vaihtua hydraulisen kallioporan ääneen, jos metallien kysynnän ja hinnan elpyminen johtaa kaivosten uudelleenavaamiseen.

Bolivian silloisen päätuotteen, tinan, maailmanmarkkinahinta romahti 1985. Valtiollinen kaivosyhtiö (Comibol) joutui sulkemaan tappiolliset tinakaivokset 1986, jolloin yli 30 000 kaivosmiestä menetti työnsä.

Bolivian talous oli muutoinkin huonoissa kantimissa, ja inflaatio kiiti pahimmillaan 25 000 prosentin vuosivauhtia. Nykyisin 8,2 miljoonan asukkaan Bolivia on Etelä-Amerikan köyhin maa.

Koska seudulla ei ollut muuta työtä tarjolla, tuhannet kaivosmiesten perheet jättivät Andien hyiset ylätasangot läntisissä Oruron, Potosín ja La Pazin maakunnissa.

He muuttivat Chaparen alueelle subtrooppiseen Keski-Boliviaan, missä moni ryhtyi viljelemään kokapensasta kotimaisia ja yhdysvaltalaisia huumevalvontaviranomaisia uhmaten.

Kokalehtien pureskelu on kuulunut Andeilla elävien intiaanien perinteisiin vuosisatojen ajan. Perinteiseen käyttöön tarkoitetun kokan viljelyalue on kuitenkin rajattu Yungasin alueelle La Pazin maakunnassa.

Bolivian laki sallii kokankasvatuksen 12 000 hehtaarin alueella. Yhdysvaltojen mukaan Boliviassa on nyt kuitenkin 23 500 hehtaarin kokaviljelmät. Maa on Kolumbian ja Perun jälkeen maailman suurin kokaiinin raaka-aineen tuottaja.

Jotkut kaivosmiehet kuitenkin jäivät vanhan elinkeinonsa pariin. He perustivat osuuskuntia ja jatkoivat tinan, lyijyn ja sinkin louhintaa jopa 200 metrin syvyyteen ulottuvissa käytävissä vasara ja taltta työkaluinaan.

Heiltä puuttuvat nykyaikaiset työkalut ja apuneuvot, kuten ilmanvaihto ja happipullot, ja työpäivät venyvät pitkiksi.

Kun tinan hinta pahimmillaan 1980-luvulla romahti dollariin paunalta (pauna on 454 grammaa, dollari nykyisin noin 0,84 euroa), kaivostyöläisten päiväansiot saattoivat jäädä neljännesdollariin.

Nyt tinasta maksetaan taas yli neljä dollaria paunalta. Käsityönä malmia louhivat miehet myyvät saaliinsa sulattamoon, ja voivat saada siitä 12 dollaria päivässä. Minimipalkka on Boliviassa nykyisin 50 dollaria kuukaudessa.

Kaivosmiesten työolot ovat kuitenkin ankarat: kuilujen myrkyllinen ilma ja raskas työ vievät monet ennenaikaiseen hautaan.

Tinan ja muiden Bolivian tuottamien metallien, kuten vismutin, sinkin, antimonin ja kullan, hinnat ovat viime aikoina nousseet tarjonnan heikkenemisen vuoksi.

Tinan kysyntää taas on nostanut Euroopan unionin ympäristöpolitiikka, joka pyrkii eroon lyijyn käytöstä. Esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa lyijyä korvataan tinalla.

Laajan ja nykyaikaisen kaivostoiminnan käynnistäminen Boliviassa saattaa kuitenkin viedä kuukausia, sillä hintojen nousu tuli kaivosyhtiöille yllätyksenä, Orurun kaupungissa asuva bolivialainen tutkija Antonio Salas arvioi.

Hänen mukaansa hiljaiselon vuosikymmenet ovat verottaneet Boliviasta kaivosalan ammattitaitoa. Osa ammattiväestä muutti ulkomaille ja unohti taitonsa. Boliviaan jääneet ovat enimmäkseen yli 50-vuotiaita, eikä heillä riitä enää voimia ja sisua vaativaan kaivostyöhön.

Bolivian kaivosteollisuuden kansallisen kamarin puheenjohtaja Gróver Simbrón uskoo, että valtio on valmis sijoittamaan uudelleen kaivosalaan. Hän edustaa 350:tä alan yritystä, jotka työllistävät noin 3 500 ihmistä.

Salasin mukaan pelkästään Comibolin hylkäämästä kaivosjätteestä saisi helposti erotettua tinaa sadan miljoonan dollarin edestä.

Hän yhtyy Simbrónin huoleen siitä, että rahoitusala ei näytä kiinnostuneen kaivostoiminnasta. Mikään pankki ei ole tarjonnut lainaa alalle hyvistä tuottonäkymistä huolimatta.

Salas näkee kaivosalassa ainoan pelastuksen köyhtyneelle Länsi-Bolivialle. Hän vaatii hallitusta vauhdittamaan alan kehitystä vapauttamalla laitetuonnin tulleista ja kannustamalla alan tekniikan uusimista.

(Inter Press Service)