WSIS luo tietoyhteiskunnalle yhteiset periaatteet

Suomalaista tietoyhteiskuntaa on rakennettu sanoin ja teoin 80-luvulta alkaen. Globaalin tietoyhteiskunnan kivijalkaa muurattiin joulukuussa Genevessä.

Mitä tietoyhteiskunnalla tarkoitetaan? Selkeän määritelmän löytäminen on vaikeaa. Käsitettä on pidetty joko annettuna tai se on rajattu lähinnä teknologian ja talouden alaan kuuluvaksi.

Yhteistä määritelmille on käsitys yhteiskunnasta, jossa tiedosta on tullut keskeinen taloudellinen ja poliittinen voimavara. Tiedolla tarkoitetaan tällöin mitä tahansa digitaaliseen muotoon tallennettua informaatiota. Tätä ”tietoa” muokataan, levitetään ja käytetään digitaalisten verkkojen, kuten Internetin ja kännykkäverkkojen, avulla. Uuden teknologian leviämisen myötä työn ja talouden rakenne on muuttunut hierarkkisesta verkostomaiseksi. Määritelmien ohella tietoyhteiskunnan etenemistä kuvaavat mittarit ovat olleet korostetun tekniikkakeskeisiä.

Niiden rinnalle on kuitenkin alettu kaivata laadullisia mittareita - kehitystä ihmisen ehdoilla. Tietoyhteiskunnan globaalia haltuunottoa yritettiin joulukuussa YK:n huippukokouksessa. Kokouksen tehtävänä oli määritellä tietoyhteiskunnan yhteinen arvopohja ja visio sekä sitä ohjaavat periaatteet. Periaatejulistuksessa sitoudutaan rakentamaan ihmiskeskeistä, kehitystä ja kansalaisten osallistumista edistävää tietoyhteiskuntaa. Jokaisella tulee olla mahdollisuus luoda, saada käyttöönsä, hyödyntää ja jakaa tietoa.

Tietoyhteiskunnan peruspilariksi nimettiin ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Mitä ihmisoikeuksiin perustuva tietoyhteiskunta voisi käytännössä tarkoittaa? Yksi keskeisimmistä oikeuksista on eittämättä sananvapaus. Sananvapaudella ei ole merkitystä, jos ihmiset eivät pääse käsiksi tietoon. Siksi on tärkeää taata tiedotusvälineiden moniarvoisuus ja -muotoisuus.

Tiedonsaannin turvaamiseksi tarvitaan myös kohtuuhintaisia ja vaihtoehtoisia laitteita ja ohjelmistoja. Julkisia laitoksia, kuten kirjastoja, tarvitaan tietopalvelujen tarjoamiseen niille, joilla ei ole mahdollisuuksia itsenäiseen palvelujen käyttöön. Niitä tarvitaanmyös turvaamaan jokaisen oikeus päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista. Yhteisen tietämyksen tulisi säilyä kaikkien vapaasti käytettävissä samalla kun alkuperäisen tiedon väärinkäyttö tulee estää.

Sananvapauteen liittyy myös oikeus osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Tiedonsaanti on demokraattisen elämäntavan perusta: vireillä olevista asioista on oltava tietoa riittävän ajoissa ja ymmärrettävässä muodossa. Ihmisten tulee myös olla tietoisia vaikuttamismahdollisuuksistaan.

Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatusta tarvitaan jokaisella koulutustasolla. Oikeus koulutukseen korostuu myös muutoin. Internetyhteyksillä ei ole merkitystä, jos ihmisellä ei ole valmiuksia käyttää ja tuottaa tietoa.

Syrjinnän kielto on voimassa myös tietoyhteiskunnassa. Valtiolla ei ole vain velvollisuutta kieltää syrjintää vaan myös velvoite tarjota tehokas suoja syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan. Tietoyhteiskunnassa tämä koskee erityisesti Internetin sisältöä. Tasapainon löytäminen syrjinnän kiellon ja sananvapauden turvaamisen välillä on entistäkin tärkeämpää. Syrjimättömyys liittyy myös eri ryhmien mahdollisuuteen päästä käsiksi uuteen teknologiaan.

Karu tosiasia on, että tietotekninen kehitys on hyödyttänyt pääasiassa kehittyneitä teollisuusmaita ja niissäkin ennen muuta koulutetuimpia ja vauraimpia miehiä. On vaarassa syntyä ”neljäs maailma”, joka koostuu yhteiskuntien niistä alueista ja osista, jotka eivät pysty hyödyntämään uutta teknologiaa ja siten eristyvät sosiaalisesti ja taloudellisesti. Jotta tietoyhteiskunnan edut olisivat kaikkien ulottuvilla, tarvitaan positiivisia erityistoimia. Samalla tulisi huomioida kunkin ryhmän erityistarpeet ja kulttuuriset ja kielelliset lähtökohdat.

Ihmiskeskeistä tietoyhteiskuntaa ei rakenneta ilman ihmisoikeuksien tarjoamaa perustaa. Tietotekninen kehitys on avannut uusia mahdollisuuksia edistää ihmisoikeuksien toteutumista mutta on samalla nostanut esiin tukun haasteita ja myös uhkia. Jakolinjat osallisten ja osattomien välillä ovat olemassa myös tietoyhteiskunnassa. Teknologia on sittenkin vain väline, vastuu valinnoista on edelleen ihmisellä.

Ihmisoikeusraportti 4/2003