Maailman nälkä: valta estää syömisen

Syömättömyys on hyvä syy. Niinpä vapaakauppaa ja geenimanipulaatiota perustellaan nykyisin maailman nälällä. Aiemmin jättiläispatoja, ydinvoimaloita ja jopa avaruusohjelmia perusteltiin tarpeella ruokkia maailman paisuva väestö. Taustalla on ajatus – tai ajattelemattomuus – jonka mukaan nälkä on tekninen ongelma: maailmassa ei yksinkertaisesti ole kylliksi ruokaa kaikille, joten tarvitsemme uusia teknisiä välineitä tuottaaksemme sitä lisää.

Kuitenkin kun tätä lääkettä on kokeiltu kerran toisensa jälkeen, nälkä ei ole lähtenyt. Taudinmääritys on mitä ilmeisemmin väärä. Tutkimukset ja tilastotiedot osoittavat, että ruokaa on kylliksi mutta köyhät eivät saa sitä käyttöönsä.

Elintarvikkeet päätyvät sen sijaan hyvätuloisille ja heidän eläimilleen taikka sitten häviävät ”jalostuksessa” ja pilaantuvat varastoinnissa, kun maksukykyisiä asiakkaita odotellaan. Tämä pätee sekäodotellaan. Tämä pätee sekä maailmanlaajuisella tasolla että useimpien nälkäänäkevien maiden sisällä.

Myytit maailman nälästä

Vakuuttavimmin myytin ”nälkä johtuu ruoan puutteesta” on kumonnut yhdysvaltalaisten Frances Moore Lappén ja Joseph Collinsin teos ”World Hunger: 10 myths”, jonka ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1979. Se levisi maailmalle lukuisina käännöksinä, joista yksi oli Heidi Hautalan ”Kymmenen myyttiä maailman nälästä” (Helsinki 1982).

Tekijät laajensivat kirjaansa vuonna 1986, jolloin kumottavien myyttien lukumäärä kasvoi kahteentoista (World Hunger: 12 myths). Tämän version Lappé ja Collins uudistivat yhdessä Peter Rossetin ja Luis Esparzan kanssa vuonna 1998. Uusi painos ilmestyi vuonna 2000 Lassi Salvin suomentamana nimellä ”12 myyttiä maailman nälästä”. Kirjan mukaan nälkä ei siis johdu ruoan puutteesta.

Hyvin perustellen se väittää lisäksi, ettei nälkä johdu myöskään luonnosta, väestönkasvusta, ekologisten rajojen ylittymisestä, teknologian puutteesta, tehokkuuden ja tasa-arvon välisestä ristiriidasta, nälkäalueiden markkinoiden kahleista, maailman kauppaa koskevista rajoituksista, köyhien avuttomuudesta, kehitysavun puutteesta, pohjoisen ja etelän tavallisten ihmisten välisestä eturistiriidasta saatikka sitten pyrkimyksistämme rakentaa vapaa yhteiskunta.

Sen sijaan ihmiset näkevät nälkää yksinkertaisesti siksi, että he ovat liian köyhiä ostaakseen tai tuottaakseen kylliksi ruokaa itselleen ja perheelleen. Köyhiä he ovat taas, koska yhteiskuntien eliitit ovat valtaansa lujittaakseen vieneet suurimman osan näiden ihmisten resursseista ja saattaneet nämä riippuvuussuhteeseen itsestään velan, hintojen manipuloinnin ja palkkatyön avulla. Kun jäljelle jääneet viljelypalstat ja palkka ovat minimaaliset sekä työ-, velka- ja tuotteiden myyntiehdot sietämättömät, seurauksena ei voi olla muuta kuin nälkää.

Onko mikään muuttunut?

Kirjan lukuisista painoksista ja niiden saamasta julkisuudesta huolimatta, edelleen törmää vähän päästä tutkijoiden ja toimittajien teksteihin, joissa pidetään itsestään selvänä, että nälkä johtuu ruoan tai ruoan tuotantoresurssien puutteesta. Helposti herää epäilys, olisiko myyttikirja sittenkin vanhentunut ensimmäisen painoksen ilmestymisestä kuluneiden 25 vuoden kuluessa?

Ainakaan kokemuksemme, joita saamme avoimin silmin suomalaista arkea eläessämme tai Etelässä matkustaessamme, eivät viittaa kirjan teesien vanhentuneisuuteen. Kaupoissamme on yhä enemmän elintarvikkeita ja vaatteita, joiden raaka-aineet on tuotettu nälkäänäkevien maiden pelloilla ja kalavesillä.

Etelässä matkustaminen on yhä helpompaa, koska rikkaita varten on joka puolelle syntynyt euro-amerikkalaisen elämäntavan saarekkeita. Niissä meihin samaistuva eliitti ja runsas halpapalvelijakunta tekisivät elämän niin mukavaksi, ellei ilmastoitujen huoneiden ja taksien ikkunoista näkyisi noita nälkäänäkeviä ryysyläisiä.

Uusimmat käytettävissä olevat tilastot tukevat myöskin käsitystä 12 myyttiä -kirjan ajankohtaisuudesta. Kun esimerkiksi käyttää YK: n elintarvike- ja maatalousjärjestön eli FAO: n uusimpia, vuosia 1999 – 2001 koskevia viljantuotantotilastoja lähtökohtana, päädytään yksinkertaisella jako- ja kertolaskulla samaan tulokseen kuin kirjan tekijät: pelkästään viljaa tuotetaan maailmassa edelleen niin paljon, että yksin se riittäisi tasan jaettuna tyydyttämään joka ainoan ihmisen kaloritarpeen. Elleivät kaikki ihmiset haluaisi lihoa, viljaa jäisi runsaasti yli käytettäväksi eläinten lihottamiseen.

Myös se, mitä tiedetään viime vuosien ”köyhyyden poistamisen” luonteesta, ei vähimmässäkään määrin viittaa siihen, että Lappén ja Collinsin kirja olisi vanhentunut. Köyhien nimissä taloutta ”tehostetaan”, mikä merkitsee resurssien luovuttamista suurille kotimaisille ja ylikansallisille yhtiöille, vientituotannon suosimista ja rajojen avaamista tuonnille sekä ruoan ja raaka-aineiden hintojen sääntelyn lopettamista. Käytännössä nämä toimet johtavat tuotanto- ja kulutusresurssien sekä vallan siirtymiseen yhä enemmän köyhien ulottumattomiin. Tuloksena on vain lisää kurjuutta ja nälkää.

Köyhyyden modernisoituminen

Lisäksi sikäli kuin köyhien ihmisten rahatulot hiukan kasvavat ”talouden tehostamisen” seurauksena, heidän köyhyytensä ja aliravitsemuksensa voivat samanaikaisesti lisääntyä. Paradoksaaliselta tuntuva, useimmilta köyhyystutkijoilta huomaamatta jäävä seikka, johtuu yksinkertaisesti siitä, että yhteiskunnan modernisoituessa myös useimpien köyhien elämä modernisoituu.

Toisaalta yhä suurempi osa tavaroista ja palveluista on hankittava rahalla. Toisaalta hankittavia tavaroita ja palveluita on yhä enemmän. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että köyhät eivät voi olla immuuneja sille, mikä on modernin kapitalismin henki ja elämä: uusien tarpeiden luominen.

Yhteiskunnan jatkuvat rakennemuutokset sekä aineettoman kulttuurin täyttävät mainokset ja kaupallinen viihde pitävät huolen siitä, että aineellisesti, sosiaalisesti ja psykologisesti pakottavia rahan käyttökohteita on yhä enemmän.

Esimerkiksi palkkatyön perässä täytyy kulkea yhä pitempiä matkoja, joista on pakko maksaa. Kun perinteinen ja valtiollinen terveydenhoitojärjestelmä rappeutuu, lapsen sairastuessa rahaa on käytettävä yksityisiin terveyspalveluihin. Parantumista odotellessa äiti tai isä voi sortua ostamaan runsaasti mainostettua ja lapsen kinuamaa taikajuomaa. Ja mistäpä köyhä löytäisi rahaa näihin uusiin menoihin, kuin tinkimällä ruoasta.

Mutta miksi kaikesta huolimatta ”nälkä johtuu ruoan puutteesta” -myytti istuu niin sitkeässä? Vastausta on ilmeisesti haettavaa siitä, että kapitalismi – kuten muutkin valtaa keskittävät järjestelmät – on hyvin brutaali: harvoille keskittyy valta ja loisto. Tämä tietenkin herättää jatkuvasti voimakasta vastarintaa, minkä takia rikkaat ja valtaapitävät tarvitsevat armeijoita ja suuren joukon henkisiä sotureita avukseen.

Jotta nämä haluaisivat ja pystyisivät tekemään työtään, heille on täytynyt kehittää ajatuksellisia välineitä ja puhetapoja, jotka kaventavat näkökenttää ja kahlitsevat sopivasti ajattelua. Näistä ideologioista ja diskursseista on tullut kapitalismin vuosisatoina keskeinen osa kulttuuriamme.

Yksi sopivia diskursseja luova väline on ollut tieteen ja koulutuksen pirstominen kapeiksi osaalueiksi ja teknisen asiantuntijuuden ihannointi viisauden ja ymmärryksen kustannuksella. Niinpä ruoan tuotannon lisäämistarpeesta puhuva maatalousinsinööri tai biologi katsoo lähes kunnia-asiakseen olla ymmärtämättä sitä yhteiskunnallis-poliittista kehystä, johon hänen työnsä asettuu.

Suosittu ideologia on ollut yhteiskunnallisen muutoksen luonnollistaminen. Kauhunhuudot ovat vaientuneet, kun maailmankatsomustaan rakentavat nuoret on saatu uskomaan älykkäiden ihmisten tietävän ihmisten kärsimysten ja kurjuuden kuuluvan luonnolliseen kehitykseen.

Niinpä Malthusin tavoin voidaan nälän uskoa olevan köyhien lisääntymisbiologian luonnollinen tulos, jota humaanit eurooppalaiset voivat keksinnöillään hiukan lieventää.

Toisaalta yhteiskunnallisesti ajattelevat ja biologismia halveksuvat tutkijat voivat puhua köyhiä runtelevasta modernisaatiosta, kaupungistumisesta ja palkkatyöläistymisestä aivan kuin nämä olisivat väistämättömiä luonnonilmiöitä. Ruoantuotantoresurssien ottaminen köyhiltä ei olekaan nälän syy vaan osa luonnollista modernisaatiota.

Olli Tammilehto

Maailmanpyörä 2/2004

Olli Tammilehto on tutkija ja vapaa kirjoittaja.

● Kymmenen myyttiä maailman nälästä. Oraansuojelijat, Helsinki 1982.
● 12 myyttiä maailman nälästä”. Like & Rauhanpuolustajat 2000.

Lisää aiheesta: Olli Tammilehto: Yhden taalan kysymys, Globalisaatio ja köyhyyskiista. Like & Rauhanpuolustajat, Helsinki 2003. www.tammilehto.info