Uusissa EU-maissa herätään hitaasti kehitysyhteistyöhön

Monien uusien EU-maiden kansalaisyhteiskunta on edelleen Neuvostoliiton jäljiltä varsin heiveröinen, vaikka rivejä onkin 90-luvun kuluessa koottu eri puolilla Itä-Eurooppaa. Jäsenyyden haasteet asettavat myös kansalaisjärjestöt uuteen tilanteeseen: mitä tarkoittaa olla eurooppalainen ihmisoikeusjärjestö, ympäristöjärjestö taikka kehitysyhteistyöjärjestö?

Aktiivisin järjestökenttä uusista EU-maista löytyy Slovakiasta ja Maltalta, kertoo kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen Kehyksen pääsihteeri Rilli Lappalainen. Myös Puolassa on muutamia toimeliaita järjestöjä, mutta toisaalta maa on niin suuri, että niiden näkyvyys kokonaisuutena jää vähäiseksi.

“Baltian maista Latvia on pisimmällä, Viron järjestöillä on sen sijaan vielä paljon tehtävää tunnettuutensa lisäämiseksi”, Lappalainen arvioi.

Toistaiseksi järjestöt ovat keskittyneet pääosin sosiaaliseen työhön – vähäosaisten, vanhusten ja lasten auttamiseen kotimaissaan. Kehitysyhteistyö ei ole kuulunut valtion tehtäväkenttään samoin kuin länsimaissa, vaikka Neuvostoliitolla olikin bilateraalisia suhteita kolmannen maailman maihin.

“Jonkin verran humanitäärisen työn perinnettä Itä-Euroopassa löytyy katolisen kirkon taholta esimerkiksi Puolassa, Unkarissa ja Tsekissä”, Lappalainen kertoo. “Viime vuosina kuitenkin myös ruohonjuuritasolla on kasvanut kiinnostus ulkomaailman asioita ja kehitysyhteistyötä kohtaan.”

Lokakuussa Kehyksen vieraana Suomessa kävi järjestötoimijoita Puolasta, Latviasta, Tsekistä ja Unkarista. Kehitysyhteistyön osalta vierailijat nimesivät suurimmaksi haasteekseen yleisön huomion saamisen ja asenteiden muuttamisen. Ajatus kehitysyhteistyöstä on monille Itä-Euroopassa etäinen, eikä sanaa “kansainvälisyyskasvatus” edes tunneta kaikissa maissa. Huomio kohdistuu ennen muuta omassa maassa läsnäolevaan, rakenteelliseen köyhyyteen.

“Puolalaiset näkevät itsensä avun vastaanottajamaina pikemmin kuin antajina”, tiivistää Polska Akcja Humanitarna –järjestön edustaja Nadazdin Draginja. “Kehitysyhteistyön sanasto tuo puolalaisille erilaisia mielleyhtymiä kuin lännessä. Sana kehitys viittaa oman yhteisön kehittämiseen tai maaseudun tilaan, ja puheet globaalista yhteisvastuusta tuovat joillekin kaikuja kommunistisesta propagandasta.”

Tulosta pienellä budjetilla

Draginjan mukaan sekä poliitikot että media tyystin unohtivat niin sanotun kolmannen maailman olemassaolon kommunismin romahtamisen jälkeen. Nyt kehitysyhteistyömäärärahat ovat nousussa, mutta järjestöille ei edelleenkään heru sanottavasti tukea hallituksen taholta.

“Meiltä puuttuu puolankielisiä materiaaleja sekä kehityskysymysten asiantuntijoita”, Draginja kuvailee. “Järjestöjen työ kärsii myös yhteiskunnassa yhä vallitsevasta ylhäältä-alas-politiikasta.”

Eurooppalaisen kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteenliittymän Concordin apu on Itä-Euroopan kansalaisjärjestöille tervetullutta, mutta Draginja toivoo että neuvoja ei tuputettaisi – on myös asioita, joissa puolalaisjärjestöt on läntisiä sisarjärjestöjään harjaantuneempia, esimerkiksi tulosten saavuttaminen varsin rajallisella budjetilla.

Kysymys on keskeinen, sillä monet yhdysvaltalaiset rahoittajat ovat ilmoittaneet vetävänsä tukensa EU-rahastojen piiriin pääsevistä maista. EU-rahat ovat kuitenkin usein hankalien hakuprosessien takana ja tarkasti korvamerkittyjä. Monien järjestöjen taloudellinen tilanne ja toimintakokemus eivät myöskään täytä rahoituksen vähimmäisehtoja.

“Tällä hetkellä vapaaehtoistyön osuus toiminnassamme on merkittävä”, Draginja huomauttaa.

Toimintamallit ovat samantyyppisiä kuin vaikkapa suomalaisjärjestöillä: julkaisuja, lehtiä, elokuvia, postikortteja, seminaareja, verkkosivuja, kampanjoita. Myös tavoite on yhteinen:

“Koetamme saada ihmiset ymmärtämään, että maailmanlaajuisessa vertailussa Puola on rikas maa. Tavoitteenamme on rakentaa EU-identiteetille myös humanitaarinen ulottuvuus.”