Turkin naiset: Me olemme itsemme asiantuntijoita

Turkki määritellään läntisissä tiedotusvälineissä aina ”köyhäksi, pelottavan suuressa määrin islaminuskoa tunnustavaksi maaksi”, ja BBC aloittaa jok’ikisen pidemmän raporttinsa maasta huudattamalla rukouskutsua minareetista.

Median antaman kuvan yksipuolisuus kiukuttaa turkkilaisia, kuten suomalaisia kiukuttaisi, jos Suomi esiteltäisiin aina ”sokeasti teknologiaa palvovaksi, surkuteltavan itsemurhaiseksi luterilaiseksi” maaksi, jonka yleismaailmallisena symbolina olisivat alati kilkattavat kirkonkellot.

Turkki on muutakin kuin median tarjoama pinta, muun muassa suuri joukko osaavia ja itseensä luottavia naisia.

”Varokaa orientalismia”

Fatmagül Berktay, Istanbulin yliopiston valtiotieteen professori, varoittaa länsimaita sokeudesta, turkkilaisten ja yleensä lännestä itään asuvien naisten niputtamisesta ’passiivisiksi ja alistuviksi uhreiksi’.

”Fundamentalismia ei esiinny vain islamissa. Yhdysvaltalaisten protestanttien Moral majority -liike on hyvä esimerkki lännessä leviävästä fundamentalismista. Kaikkien kulttuurien fundamentalismissa on ytimenä naisten aseman, heidän kehonsa ja käytöksensä kontrollointi: naisia käytetään mittatikkuna, jolla yhteisön oma puhtaus mitataan ja jolla sallitun käytöksen rajat vedetään.”

”Etnisten vähemmistöjen, Lähi-idän maiden tai islamilaisuuden identifioiminen naisten ’takapajuisuuteen’ tai ’kunniamurhiin’ tai ’naisten silpomiseen’ antaa näille ryhmille tai kulttuureille ’ongelmallisuuden’ stigman.”

”Jos kokonainen kulttuuri, ryhmä tai uskonto määritellään ongelmalliseksi, tullaan sokeiksi sisäiselle oppositiolle ja sisältäpäin lähtevälle kamppailulle, ja tämä puolestaan estää solidaarisen ja rakentavan yhteistyön toisten autonomisten toimijoiden kanssa, joilla on kuitenkin samanlaiset arvot.”

”Tämän totuuden kieltäminen antaa vain aseita kaikkein konservatiivisimpien voimien käsiin ja rakentaa muureja eri kulttuurien välisen todellisen ymmärryksen välille.”

”Turkissa suuret alue- ja luokkaerot”

Länsimaissa ei yleisesti tiedetä Turkin valtavista alueellisista ja luokkaeroista. Ei ole olemassa mitään turkkilaisen naisen yleispätevää ’sorrettua’ asemaa.

YK:n inhimillisen kehityksen indeksin, HDI:n mukaan laskettuna Turkin rikkaimmilla alueilla naiset ovat käytännössä tasa-arvoisia miesten kanssa. Naisten HDI on 0.82 ja miesten 0.83. Kehityskuilu sukupuolten välillä aukeaa vasta kun matkustetaan pois Istanbulin tai Ankaran sofistikoistuneesta ilmapiiristä Mustanmeren, itäisen Anatolian tai Kaakkois-Turkin köyhille, maataloudesta eläville alueille. Kaikkein köyhimmällä alueella ero on iso: naisten indeksi on 0.49, miesten 0.71. Näillä kolmella alueella on kaikkein eniten myös lukutaidottomia naisia, Kaakkois-Turkissa 40 prosenttia naisista ei osaa lukea tai kirjoittaa.

Pisimmälle koulutetut naiset pystyvät kohoamaan Turkissa johtaviin ja vastuullisiin asemiin. Turkissa oli naispääministeri jo aikaa sitten. Tansu Ciller tosin osoittautui yhtä kykeneväksi taloudelliseen korruptioon kuin miehetkin.

Mahdollisuuksista kertoo myös se, että kolmasosa Turkin akateemisesta opettajakunnasta on naisia, sama pätee lääkäreihin. Virallisista syyttäjistä ja tuomareista naisia on viidennes.

On muistettava, ettei tyttöjen kouluttamattomuus suinkaan johdu jostain mystisestä, muslimeja vaivaavasta ”takapajuisuudesta”. Suurin syy siihen, ettei tyttöjä lähetetä kouluun on se, että heitä tarvitaan perheen taloudellisen selviytymisen takia maataloustöihin.

”Kahdeksankymmentäneljä prosenttia maan kansalaisista hyväksyisi sen, että koulua käymättömien lasten vanhempia rangaistaan. Enemmistö olisi valmis maksamaan myös lisää veroja koulutusmahdollisuuksien laajentamiseksi kaikille”, kirjoittaa Inci Özkan Kerestecioglu, Istanbulin yliopiston kansainvälisten suhteiden apulaisprofessori.

Niin Turkin naisasialiike kuin ihmisoikeusjärjestötkin ovat sekä keskenään että sisäisesti hyvinkin erimielisiä siitä, miten niiden tulisi suhtautua huivikysymykseen.

Kemalilainen– maallisen, tasavaltalaisen Turkin perustajan Mustafa Kemalin eli Atatürkin mukaan nimetty - naisasialiike haluaa pitää kaikkien valtion laitosten, siis myös tavallisten koulujen, kategorisen huivikiellon voimassa. Huivin hävittäminen Turkin julkisesta elämästä näyttää toisinaan ulottuvan entistä laajemmille elämän alueille. Esimerkiksi Turkin pääministerin, uskonnollista AK-puoluetta edustavan Recep Tayyip Erdoganin vaimo Emine ei osallistu mihinkään valtiollisiin tilaisuuksiin – esimerkiksi virallisille illallisille – huivikiellon takia.

Mutta kuten todettua, osa Turkin demokraattisista voimista pitää tätä hyvänä ja naisten tasa-arvona lopulta edistävänä asiana.

EU auttaa - ja yhteistyö

Turkin naiset kannattavat maan liittymistä Euroopan Unioniin paljon yleisemmin kuin Turkin miehet.

”Te kuljitte tätä (tasa-arvoon pyrkivää) tietä jo kauan sitten ennen meitä. Me emme itse asiassa ole edes vielä miettineet, mitä EU:n jäsenyys tulisi merkitsemään meille kurdeille sosiaalisesti, poliittisesti tai taloudellisesti. Mutta sen jälkeen kun Turkki hyväksyttiin virallisesti EU:n jäsenehdokkaaksi vuonna 1999, olemme edenneet monessa asiassa todella pitkin harppauksin”, iloitsee Nebahat Akkoc. Hän johtaa KAMER-keskusta Turkin kurdialueiden epäviralliseksi pääkaupungiksi kutsutussa Diyarbakirissa. KAMER neuvoo, auttaa ja suojelee niitä naisia, joita uhkaa murhatuksi tuleminen perinteisten kunniakäsitysten takia.

Turkin viimeaikaiset rikoslain muutokset raportoitiin Suomessakin laajalti. Mutta Akkoc on realisti. Hän sanoo, että tärkein tehtävä on nyt jatkaa koko kansan mentaliteetttiin vaikuttamista.

”Totuus on se, että syvimmällä maaseudulla uskottoman vaimon rangaistus on useimmiten kuolema, laatipa Ankara minkälaisia lakeja tahansa.”

Mutta Akkoc ei hänkään halua enää kuunnella ylimielisiä saarnoja länsimaista.

”Pohditaan yhdessä, miten ja millaisilla keinoilla teidän maissanne tasa-arvoa edistettiin.”

Akkoc toivoisi vastavuoroisuutta myös tutustumiskäynteihin. ”Yhteistyössä pitää olla kaksi tasa-arvoista kumppania. Kutsukaa meidät teille, päästäkää meidät teidän vieraiksenne.”

Akkocilla ei ole illuusioita siitä, että länsimaissa olisi päästy tasa-arvoon. Esimerkiksi Suomi kuuluu EU:n pahimpiin perheväkivaltamaihin.

”Te sanotte, että teillä kurdeilla on se naisongelma. Aivan kuin teillä olisi päästy tasa-arvoon!”

Ihmisoikeusraportti 4/2004