Seisooko EU sanojensa takana? Palestiinan ja Israelin kysymykset EU:ssa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Seisooko EU sanojensa takana? Palestiinan ja Israelin kysymykset EU:ssa

Järjestäjä

Kehys ry

Paikkakunta

Alkamisaika

Päättymisaika

Miten EU rakentaa rauhaa Lähi-itään? Voisiko EU toimia vahvemmin rauhan aikaan saamiseksi palestiinalaisten ja israelilaisten välille? Kehys järjestää yhdessä Suomen Lähetysseuran ja muiden Palestiina-verkostoon kuuluvien tahojen kanssa EU-vaalipaneelin ke 23.4. Eurooppasalissa. Tervetuloa!

Miten EU rakentaa rauhaa Lähi-itään? Voisiko EU toimia vahvemmin rauhan aikaan saamiseksi palestiinalaisten ja israelilaisten välille? Paneeliin osallistuvat seuraavat eurovaaliehdokkaat:

  • Li Andersson, Vasemmistoliitto
  • Jörn Donner, RKP
  • Heidi Hautala, Vihreät
  • Jouko Jääskeläinen, KD
  • Kimmo Kiljunen, SDP
  • Marjatta Rasi, Kokoomus

Tulevaisuus kahden valtion ratkaisuna on määritelty tavoitteeksi myös EU:n toimesta. Israelin siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia ja lisäksi suuri este rauhanponnisteluille. EU on toistuvasti tuominnut jatkuvan siirtokuntarakentamisen. EU on myös päättänyt, ettei Israelin siirtokunnissa valmistettuja tuotteita tulisi päätyä Euroopan markkinoille israelilaisiksi merkittyinä.

Millaisia näkökulmia eurovaaliehdokkailla on EU:n määrittelemiin periaatteisiin? Miten he toimisivat palestiinalaisiin kohdistuvien systemaattisiin ihmisoikeusloukkauksien ja kansainvälisen oikeuden loukkauksien lopettamiseksi?

Paneeli on kaikille avoin yleisötilaisuus. Tervetuloa!

Järjestäjät: Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys, Kirkon Ulkomaanapu/EAPPI-ohjelma, Suomen Lähetysseura, Arabikansojen ystävyysseura, ICAHD Finland, Herttoniemen arabiankielinen seurakunta ja Psykologien sosiaalinen vastuu ry

Lisätietoja:

  • Karita Laisi, karita.laisi(at)felm.org, p. 043 8240641
  • Reetta Helander, reetta.helander(at)kehys.fi, p. 046 8515 975