Jilin maakunta Kiinassa ja naapurissa Venäjän puolella sijaitseva Primorskin
maakunta ovat virallisesti sopineet,
että ne perustavat alueilleen ensimmäisen valtioiden rajat ylittävän
tiikereiden suojelualueen äärimmäisen harvinaiselle amurintiikerille.
Kiinalainen Fang Xin julisti 14-vuotiaana sodan vanhempiaan vastaan. Fang on nyt 28-vuotias, mutta taistelu jatkuu: tytär kieltäytyy hankkimasta lasta, jota vanhemmat häneltä toivovat.
Luo työskentelee Shenzenissä. Raportin mukaan yli 200 miljoonaa kiinalaista on työnhaussa kotikaupunkinsa ulkopuolella, vaikka Kiinan byrokratia ei suosi siirtotyöläisiä.
Luo Fusheng jätti kotikaupunkinsa Kiinan Jiangxin maakunnassa vuosikymmen sitten saadakseen töitä ja elättääkseen
perheensä. Useimmat siirtotyöläiset ovat Luon tavoin
ammattitaidottomia ruumiillisen työn tekijöitä.
Kiinan hallituksen lehti China Daily julkaisi perjantaina
kansainvälisesti tunnetun Kiinan työelämän tutkijan Anita Chanin
kirjoituksen. Työelämän tutkija muun muassa
moittii virallista ay-keskusjärjestöä ACFTUA asettumisesta työnantajien
puolelle.
Jalkapalloja valmistava teollisuus ei ole kolmessatoista vuodessa
onnistunut poistamaan alan mainetta tahrivia ongelmia, käy ilmi
maanantaina julkaistusta kansainvälisestä raportista.
Alkuvuoden aikana elektroniikan sopimusvalmistaja Foxconnin Shenzhenin tehtaalla Kiinassa jo kymmenen 18-24 vuotiasta tehdastyöläistä on tappanut itsensä. MakeITfair ja GoodElectronics-verkosto kehottavat Foxconnia ryhtymään heti säälliseksi työnantajaksi.
Xu Cong Yangin arvoesineet varastettiin vuonna 2003. Kun Xu yritti viedä varkauden paikalliseen
tuomioistuimeen, hänet pahoinpideltiin. Hän epäili varkaudesta
vakuutusfirmaa ja päätyi luvattomaan eli pimeään vankilaan asiaa
penkoessaan.
Kiinan
Sichuanissa noin 88 000 ihmistä tappaneesta ja arviolta viisi miljoonaa
kotia tuhonneesta maanjäristyksestä on kulunut nyt kaksi vuotta. Kiinan Punaisen Ristin mukaan joissakin järistysalueen osissa jo 90 prosenttia ihmisistä on muuttanut uusiin koteihin.
Maailmanpankin päätös lisätä nousevien kehitysmaiden painoarvoa pankin päätöksenteossa nostaa Intian äänivallan 2,77 prosentista 2,91 prosenttiin. Kiinan äänivalta nousee 4,42 prosenttiin ja se ohittaa Saksan, jonka osuus äänistä on neljä prosenttia. Intiasta tulee pankin seitsemänneksi suurin osakkeenomistaja.
YK:n lastenjärjestö UNICEF toimittaa hätäapua Tiibetin ylängön Qinghain provinssin maanjäristysalueen lapsille ja nuorille. Maanjäristyksessä sai surmansa yli 1 700 ihmistä.
Kiinan viime vuosikymmeninä saavuttama taloudellinen kasvu ja yhteiskunnallinen kehitys saattavat kumoutua, jos ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia ei pystytä hallitusti käsittelemään, sanoo YK:n kehitysohjelma UNDP.
Vesipula koettelee jälleen kiinalaisia. Pekingissä on kerätty 470 000 tuhatta pulloa juomavettä vietäväksi alueille, joissa koetaan ennen näkemätöntä kuivuutta.
Amnestyn raportti kuolemantuomioista ei sisällä lukuja Kiinasta, sillä tiedot teloituksista, joita on todennäköisesti tuhansia, ovat Kiinassa
valtionsalaisuus. Maan viranomaisten antamat viralliset tiedot jättävät huomiotta suuren osan
kuolemanrangaistuksista ja teloituksista.
Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina eli BRIC-ryhmän maat ovat sopineet maataloustietokannan perustamisesta ja ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämisestä ruokaturvan kohentamiseksi. Painopiste on hyvin toimivissa ruokamarkkinoissa ja kaupankäynnin järjestämisessä oikeudenmukaisuuden periaatteille.
Juominkien päätteeksi joulukuussa kuolleen kiinalaisen poliisin esimiehet halusivat julistaa tämän työn ääreen uupuneeksi marttyyriksi, jotta perhe saisi paremman korvauksen.
Kiinan pääministeri Wen Jiabao painottaa talouskasvun ja sen oikeudenmukaisen jakautumisen tärkeyttä. Talouden kolme vuosikymmentä jatkunut kasvu on kasvattanut eroa kaupunkien ja maaseudun välillä, riistänyt maahanmuuttajia ja syrjinyt etnisiä vähemmistöjä.
Kymmenet Nokian alihankkijayrityksen työntekijät ovat saaneet myrkytyksen Kiinassa, kertovat lukuisat tiedotusvälineet. Ainakin neljä työntekijää on kuollut kielletyn kemikaalin käytön vuoksi.