"Hallituksilla on 110 päivää aikaa tehdä päätöksiä", totesi UNEP:n johtaja Achim Steiner Etelä-Koreassa järjestetyssä Tunza-konferenssissa. Konferensissa sovittiin alueellisista toimintaohjelmista sekä ympäristötietouden jakamisesta internetin sosiaalisen median välineitä hyväksi käyttäen.
Kansainvälinen ay-liike on
huolissaan Euroopan unionin ja Etelä-Korean vapaakauppaneuvotteluista.
Ongelmana on Pohjois-Korean puolella toimiva Kaesongin
erityistuotantoalue, jota eivät koske mitkään kansainvälisen
työjärjestö ILO:n yleissopimukset.
Etelä-Korean viranomaiset alkoivat perjantaina sulkea julkisen sektorin ammattiliiton KGEU:n paikallisia toimistoja. Lauantaina poliisi ilmoitti, että liiton 140 toimistosta 89 on suljettu tai poliisin toiminnan kohteena. Liiton jäsenet ovat aktiivisesti puolustaneet toimistotilojaan. Yhteenotoissa on pidätetty yli 50 ay-aktiivia ja heitä tukevaa opiskelijaa.
Miljoonat ihmiset kautta maailman ovat huolissaan Korean niemaalla syntyneestä ydinselkkauksen uhasta. Lukuisat kansalaisjärjestöt ovat vedonneet Pohjois- ja Etelä-Korean, USA:n, Japanin, Kiinan, Venäjän ja Australian päättäjiin rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi.
Korean sota jatkuu edelleen, muistuttaa Food First -instituutin asiantuntija Christine Ahn. Hänen mukaansa ajankohta olisi otollinen rauhansopimuksen solmimiseen sodan ja pakotteiden lopettamiseksi, sillä ne ovat todellinen syy Pohjois-Korean nälänhätään.
Korean sota päättyi tulitaukopimukseen 50 vuotta sitten. Tästä huolimatta sadattuhannet ihmiset ovat yhä erillään lähisukulaisistaan rahalinjan molemmin puolin. Punainen Risti vaatii, että molemmat Korean niemimaan valtiot tekevät kaikkensa jotta ikääntyvät lähisukulaiset voisivat tavata toisiaan.