Suuret ulkomaiset kauppaketjut ovat kahmineet vuosikymmenessä valtaosan
Thaimaan vähittäiskaupasta itselleen. Muutoksen takana ovat
vapaakauppasopimukset ja thaimaalaisten innostus ilmastoituun
shoppailuun.
Thaimaassa on kehittynyt massaturismin rinnalle eko- ja yhteisömatkailukohteita. Esimerkiksi monet kalastajakylät ovat avanneet kotinsa
majoitukselle ja kyläläisten kanssa voi istuttaa rantoja suojelevaa
mangrovemetsää, juoksuttaa kumipuiden kautsua tai valmistaa paikallisia
ruokia.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen tulos oli
thaimaalaisille ilmastoaktiiveille sekä pettymys että askel eteenpäin.
Työtä riittää oman maan ilmastotietoisuuden lisäämisessä.
Thaimaan puolella lähellä Kambodzhan rajaa
sijaitsevan 600 oppilaan koulun pihalla harjoitellaan suojautumista tykkitulen varalta. Syynä ovat maiden väliset rajalevottomuudet.
Kansalaisjärjestöt Thaimaassa ja Nicaraguassa ovat alkaneet luoda
painetta maidensa hallituksiin, jotta Kööpenhaminan ilmastokokouksen
päätöksenteossa joulukuussa ei unohdettaisi köyhimpiä. Järjestöt pelkäävät länsimaiden tyytyvän liian ylimalkaiseen sopimukseen.
Bangkokissa pohjustetaan parhaillaan Kööpenhaminan ilmastohuippukokousta. Nelisentuhatta hallitusten virkamiestä keskustelee Kioton sopimuksesta ja ilmastonmuutoksesta.Päästövähennyksistä käydään kokouksessa kovaa kiistaa.
"Olemme nyt vielä jyrkemmin jakautuneita kuin
kolmen vuoden takaisen sotilasvallankaappauksen aikaan. Jakolinja
saattaa kulkea perheessä miehen ja vaimon välissä", thaimaalainen
maalaismies Sawaen Seenakhanath, 60, sanoo.
Thaimaan maine Kaakkois-Aasian johtavana
tupakan vastustajana joutuu koetukselle, kun maailman suurimmat
tupakkayhtiöt kerääntyvät hiomaan markkinointistrategioitaan maan
pääkaupunkiin Bangkokiin.
Thaimaan hallitus on lykkäämässä sähkön ostoa Laosista. Laman aiheuttama sähkönkulutuksen lasku viivästyttää myös Mekong-jokeen suunniteltuja patoja ja antaa kansalaisjärjestöille lisää aikaa kampanjoida joen pelastamisen puolesta.
Thaimaan vientivetoinen teollistuminen ei ole poistanut köyhyyttä ja
epätasa-arvoa, vaan jopa lisännyt sitä. Nyt ratkaisua yritetään etsiä
uusilla omaisuusveroilla. Ensimmäisenä suunnitellaan kiinteistöveroa.
Lintuinfluenssan torjunta ei onnistu
Thaimaassa, ellei mukaan oteta broileriteollisuuden runsaslukuista
burmalaista vierastyövoimaa, asiantuntijat sanovat.
Demokraattisen puolueen Abhisit Vijjajivan valinta Thaimaan pääministeriksi sinetöi armeijan ja bisneseliitin vallankaappauksen. Vuoden 2007 vaalit voittanut PPP-puolue on hajotettu ja parlamentin enemmistö ostettu Abhisitin taakse.
Thaimaassa jatkuvien mielenosoitusten ja
väkivaltaisuuksien taustalla käydään vielä tuskallisempaa kamppailua
demokratian olemuksesta. Eliitti karsastaa demokratiaa, koska rahvas äänestää "väärin".
Thai protestor makes his sentiment clear with stickers and arm bands stating "Thaksin, get out.": Irtisanomista vastustaakseen 3000 työntekijää meni lakkoon.
Kansainvälinen alusvaatejätti Triumph saa osakseen rajua kritiikkiä
kansainvälisiltä kampanjajärjestöiltä. Kampanjoijien mielestä
merkkiyhtiö polkee tietoisesti ihmisoikeuksia, kun se on siunannut
Thaimaan ammattiliitonsa johtajan irtisanomisen.
Thaimaassa arvioidaan elävän 2,5 miljoonaa sortoa ja köyhyyttä paennutta burmalaista, joista vain viidennes on rekisteröitynyt Thaimaan asukkaaksi. Pakolaisnaiset ovat täysin työnantajien armoilla, koska heillä ei ole samoja kansalaisoikeuksia kuin thaimaalaisilla.
Maailman suurista rannikkokaupungeista Bangkok tulee olemaan yksi ensimmäisistä ilmastonmuutoksen uhreista. Thaimaan päättäjät ovat vähitellen heräämässä veden pinnan nousun vaaraan.
Thaimaa antoi taannoin kansalaisuuden 212 merimustalaiselle eli mokenille. Kansalaisuuden ansiosta mokeneilla on oikeus käyttää muun muassa valtion terveys- ja koulutuspalveluja.
Thaimaan vanhoillinen poliittinen eliitti hyötyi reilun vuoden takaisesta sotilaskaappauksesta, mutta se saattaa kokea pettymyksen joulukuun 23. päivän vaaleissa.
Parikymppiset Thaimaan vuoristoheimojen jäsenet Atee Chermeu ja Phatiphan Ay ovat rakentaneet internetiin virtuaalisen . Tavoitteena on rohkaista vuoristoheimolaisia oppimaan kulttuureistaan ja kannustaa muita luopumaan ennakkoluuloistaan.
Vuosi sitten sotilasjuntan alaisuuteen joutunut Thaimaa ei saanut kutsua maailmanlaajuiseen demokraattisten valtioiden yhteisön ministerikokoukseen, joka pidetään marraskuussa afrikkalaisessa Malissa.