YK, Maailmanpankki ja hyllyllinen tutkimuksia ovat väärässä. Afrikan köyhyys ei lisäänny vaan päinvastoin vähenee - ja vieläpä nopeammin kuin on uskallettu edes toivoa. Näin väittää tuore tutkimus, mutta ovatko ennusteet liian hyviä ollakseen totta?
Mosambikilainen toimittaja Joseph Hanlon arvioi artikkelissaan syitä viime vuoden joulukuun puolivälissä tapahtuneeseen budjettituen katkaisemiseen. Hanlonin mukaan rahoittajat ovat kyllästyneet hallituksen hitauteen korruption kitkemisessä. Hallitus taas pitää rajoittajia ylimielisinä.
Mosambikissa tulvi rajusti vuonna 2000. Sen jälkeen maata on vaivannut kuivuus.
Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisat voivat yhdistää jyrkästi kahtia jakautunutta kansaa, mutta toisaalta köyhimmät pelkäävät asemansa vain heikentyvän. Kisojen alla muun muassa kodittomat ovat syyttäneet viranomaisia painostuksesta.