(Kuva: OneWorld.net)
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan viimeaikaiset aktivistien murhat ovat osoitus Tshetsheniassa pitkään jatkuneesta piittaamattomuudesta lakia ja oikeusvaltiota kohtaan. Alueen kansalaisyhteiskunnan toiminta pyritään käytännössä tukahduttamaan.
Euroopan maat ovat ryhtyneet palauttamaan tšetšeenejä Venäjälle. Maa toipuu ainakin päällisin puolin sodista, mutta pinnan alla kuohuu. Keitoksessa kuplivat sisäiset ristiriidat ja vallanhalu, klaaniriidat, ahneus ja kaunat.
Vuodesta 2009 voi tulla riippumattoman venäläismedian olemassaolon viimeinen, ennustaa Nikolai Donskov. Finanssikriisi antaa valtiolle tekosyyn tukahduttaa toisinajattelu esimerkiksi tukemalla vain tietynlaista Venäjä-kuvaa välittäviä tiedotusvälineitä.
Anna Politkovskaja
Siperiaan suunnitteilla oleva valtava vesivoimalaitos vaarantaisi miljoona hehtaaria tärkeää metsäaluetta, varoittavat venäläiset kansalaisaktivistit. Myös 2 000 alkuperäiskansojen jäsentä menettäisi kotinsa.