Ay-liike on ollut tärkein työläisten oikeuksien puolustaja kehitysmaissa, arvioi brittien kehitysyhteistyöosasto. Maan ammatillinen keskusjärjestö TUC ja ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto ovat solmineet sopimuksen, joka takaa TUC:n kehitysyhteistyölle 2,8 miljoonaa euroa julkista tukea.
Britannian suurimman suklaanvalmistajan sitoutuminen Reilun kaupan kaakaon käyttöön nostaa ghanalaisen Reilun kaakaon viennin viidestä tonnista viiteentoista.
Kehitysmaat saivat Lontoon G20-kokouksesta enemmän kuin odotettiin, mutta vähemmän kuin tarvitaan, kirjoittaa toimittaja Henri Purje. Esimerkiksi Etelä-Afrikan presidentti ja Etiopian pääministeri olivat kuitenkin tyytyväisiä Afrikan huomioimiseen, todetaan Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen nettisivuilla.
Järjestöt suhtautuvat viime viikolla pidetyn G20-kokouksen antiin varauksella, toteavat Kehys ry sekä Kehitysyhteistyön palvelukeskus verkkosivuillaan. Mielenosoituksissa poliisin otteet olivat varsin kovat, kertoo puolestaan mielenosoituksiin osallistunut Eva Nilsson maailmantalous.netissä.
Brittiläinen Cadbury aikoo muuttaa maan myydyimmän suklaapatukan sekä kaakaojuomansa Reilun kaupan tuotteiksi. Päätöksen ansiosta Ghanassa tuotetun Reilun kaupan kaakaon myynti kolminkertaistuu.
Britannian pääministeri Gordon Brown on vedonnut kongressiin, että Yhdysvallat ryhtyisi rivakasti toimiin talouskriisin, ilmastonmuutoksen ja köyhyyden suitsimiseksi. Brown ei syyttänyt finanssikriisistä kuitenkaan suoraan Yhdysvaltoja.
Reilu kauppa, kv-logo: Myynnin kasvu on paljolti suurten kauppaketjujen valikoimapäätösten ansiota.
Reilu kauppa, kv-logo: Britannian Wales on ensimmäinen Reilun kaupan maa