Tanska on suunnannut Pohjoismaista vahvimmin kehitysapunsa Saharan
eteläpuoliseen Afrikkaan. Norjan suhteellinen panostus on heikoin,
Suomen apu puolestaan nopeimmassa kasvussa, ilmenee Development Today
-lehden selvityksestä.
Norjan kehitysyhteistyöbudjetti kasvaa vuosi vuodelta, mutta vielä
enemmän kasvaa pakolaiskulujen osuus budjetista. Onko kyse
kehitysavusta vai apusumman keinotekoisesta paisuttelusta, siitä
kiistellään monella tasolla.
Reilun kaupan viikkojen yhteydessä järjestetään Reilun kaupan maaottelu, johon osallistuvat Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Maaottelussa kisataan siitä, missä maassa on eniten osallistujia ottelupäivän aikana järjestettävissä reiluihissa tauoissa.
Norjan valtiovarainministeriö on poistanut amerikkalaisen Textr
Lnc:n valtion eläkerahaston sijoituskohteista, sillä yritys valmistaa rypäleaseita. Eläkerahaston sijoituskohteista on poistettu jo yhdeksän rypäleasevalmistajaa
Ilmastovaikutustensa nollaamiseen tähtäävät valtiot, kaupungit ja yritykset löytävät toisensa kasvavassa Climate Neutral Network -verkostossa. Valtioista mukana ovat Costa Rica, Norja, Islanti ja Uusi-Seelanti.
Mitätöimällä kehitysmaiden velkoja ja nostamalla veroparatiisit Maailmanpankin asialistalle Norja on osoittanut, mikä vaikutus pienelläkin maalla voi olla, jos poliittista tahtoa löytyy.
Finnairilla ja SAS:llä on käytössään useita veroparatiisiyhtiöistä vuokrattuja lentokoneita, paljastavat Suomen Attac ja Nordic Tax Justice Network. Perjantaisten tietojen mukaan SAS:n suomalainen tytäryhtiö Blue1 luopuu veroparatiisiliisauksesta paljastuksen takia.
Norja on nostanut veroparatiisiongelman ulkopolitiikkansa kärkiteemoihin ja saanut Maailmanpankin aloittamaan ensimmäisen tutkimushankeensa globaaleista likaisen rahan virroista.
Ilmastomuutosta hillitsevien päästöjen hillitseminen 60 prosentilla vuoteen 2050 mennessä maksaisi Pohjoismaille noin prosentin bruttokansantuotteesta, toteaa Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaama raportti.
Norja aikoo maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi maaksi vuoteen 2050 mennessä. Norja aikoo tiukentaa myös Kioton sopimuksen ensimmäisen kauden tavoitteitaan. Maa on sitoutunut 30 prosentin päästövähennksiin vuoteen 2020 mennessä, kun EU-maat tavoittelevat 20 prosentin vähennystä samassa ajassa.
WWF:n vapaaehtoiset käynnistivät tänään öljyturman jälkeiset siivoustoimet Norjassa. Fedjen saaren edustalla tapahtunut öljyonnettomuus on osoittanut, että Norjan varautuminen öljyntorjuntaan on puutteellista. WWF muistuttaa, että öljykatastrofi voi tapahtua myös Suomessa ja vaatii Suomen öljyntorjuntavalmiutta parannettavaksi.
Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäelle myönnettiin Kehys ry:n Kelpoa kehitystä -palkinto tunnustuksena työstä EU:n kehityspolitiikan parantamiseksi. Suomalaista kehityspolitiikkakeskustelua parantaakseen Attac ry. myöntää Kelvollisempaa kehitystä -palkinnon Norjan kehitysyhteistyöministerille Erik Solheimille. Norjan hallitus teki lokakuun alussa päätöksen mitätöidä 80 miljoonan dollarin edestä viiden kehitysmaan velkoja.
Norjassa velkakampanjoijat pääsivät tuulettamaan kunnolla, kun maa mitätöi lokakuussa epäoikeutettuja velkoja kehitysmaille. Suomessa keskustelu aiheesta on vasta käynnistymässä muun muassa osana järjestöjen vaalikampanjaa.
Norjan kehitysyhteistyö oli viime vuonna 0,92 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on korkein luku maailmassa. Prosentin raja menee todennäköisesti rikki vuonna 2005. Norjalainen erityispiirre on, että noin 22 prosenttia kehitysyhteistyöstä kanavoitui vuonna 2002 kansalaisjärjestöjen kautta.