Mosambikilainen toimittaja Joseph Hanlon arvioi artikkelissaan syitä viime vuoden joulukuun puolivälissä tapahtuneeseen budjettituen katkaisemiseen. Hanlonin mukaan rahoittajat ovat kyllästyneet hallituksen hitauteen korruption kitkemisessä. Hallitus taas pitää rajoittajia ylimielisinä.
Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä kotinsa menettäneet ihmiset värjöttelevät läpi yöt paljaan taivaan alla. Punainen Risti ohjaa avustusjärjestöjen yhteistyötä, jotta kaikille kodittomille saataisiin jaettua teltta tai suojapeite ennen huhtikuussa alkavaa sadekautta. Pula maasta vaikeuttaa telttaleirien rakentamista.
Siirtotyöläinen. Kuva: ILO
Ulkomailla työskentelevien kansalaisten rahalähetyksillä on merkittävä osuus kehitysmaiden vastaanottamassa valuuttavirrassa. Maailmanpankin arvioiden mukaan vuonna 2008 rahavirta oli yli 200 miljardia euroa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin virallinen kehitysapu.
Ruotsin kehitysyhteistyöministeri Gunilla Carlsson