Lukukauden alku on lykkääntynyt jo kahdella kuukaudella koulutarvikepulan ja opettajien maksamattomien palkkojen takia. Vuonna 2003 maassa menetettiin kokonainen lukuvuosi.
Kannettava tietokone jokaiselle lapselle -projektia pilotoidaan Nepalissa. Nouseeko koulutuksen taso, vai olisiko raha kannattanut sittenkin sijoittaa luokkahuoneisiin ja opettajiin?
Hallitusten epäonnistuminen tasa-arvoisten
koulutusmahdollisuuksien luomisessa evää miljoonilta lapsilta ja
nuorilta mahdollisuuden nousta köyhyydestä, toteaa YK:n kasvatus-,
tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco tuoreessa raportissaan.
Kolmekymmentäyksi Nobelin rauhanpalkinnon saanutta henkilöä ja
järjestöä peräänkuuluttavat yhteisessä kannanotossaan
pikaisia toimenpiteitä konflikteista
kärsivissä valtioissa elävien lasten kouluopetuksen turvaamiseksi.
Maksuton peruskoulu on lisännyt huimasti
oppilasmääriä Keniassa, mikä on puolestaan laskenut opetuksen tasoa.
Lukukausimaksuja alennettiin hiljan myös lukiossa, mutta ilmaista
opiskelu ei silti ole.
Monikulttuurisessa Nepalissa puhutaan noin sataa eri kieltä. Opetuksen tarjoaminen omalla äidinkielellä tarkoittaa parempia oppimistuloksia ja edesauttaa vähemmistökansojen ottamista mukaan yhteiskuntaan marginaaliin syrjäyttämisen sijasta.
Nuori madagaskarilainen nainen Danamona Andrianarimanana on huolissaan maansa nykyisestä koulutustilanteesta. "Tarvittaisiin enemmän kouluja ja opettajia. Kaupungeissa kouluja on, mutta maaseudulla vähemmän."
Lähes puolet yli 15-vuotiaista madagaskarilaisista ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Lukutaidon levittämiseksi köyhyyden vaivaamaan maahan on otettu käyttöön toiminnalliset menetelmät.
Afganistanissa Taleban-joukot estävät perheitä lähettämästä lapsiaan kouluun. Sadat tuhannet lapset, joista suurin osa on tyttöjä, eivät voi opiskella jatkuvien kouluihin kohdistuvien hyökkäysten takia.
Afganistanissa Taleban-joukot estävät perheitä lähettämästä lapsiaan kouluun. Sadat tuhannet lapset, joista suurin osa on tyttöjä, eivät voi opiskella jatkuvien kouluihin kohdistuvien hyökkäysten takia.
Kansalaisjärjestöjen tuore raportti kertoo, että alle puolet Euroopan komission hyväksymästä kehitysavusta kohdistuu köyhyyden vähentämiseen. EU:n kehitysyhteistyössä ei panosteta riittävästi koulutukseen ja terveydenhuoltoon.
Plan Intian ja UNESCOn pitämässä kokouksessa todettiin, että opiskeluoikeuden määräämiseksi aihe pitää nostaa maan poliittiseen suunnitelmaan. Tarvitaan myös kansanliikettä motivoimaan muutosta.
Nepalilaiset äänestivät huhtikuun historiallisissa vaaleissa muutoksen puolesta. Maasta tuli tasavalta. Nepalaiset toivovat nyt kastijärjestelmän hylkäämistä ja koulutustason parantamista.
Children at a school in Chakwal Village outside of Rawalpindi, Pakistan where Teachers Without Borders workshops have been condu: Koululaisia Pakistanissa.
Opetuksen taso on osoittanut laskun merkkejä Pakistanissa. Maa ei panosta koulutukseen UNESCOn asetusten mukaisesti. Uhkakuvana on lukutaidottomien määrän kasvu yli 50 miljoonaan alle kymmenessä vuodessa.
Syrjintää, väkivaltakokemuksia, elämän rakuuksia. Mutta myös paljon iloa, sitä löytyy kenialaisten katulasten blogeista. Lapset ja nuoret ovat päässeet kertomaan tarinoitaan digitaalisesti Nairobin pilottihankkeen avulla.
Yli puoli miljoona lasta menettää äitinsä joka vuosi, suurin osa heistä kehitysmaissa. Kun äiti kuolee, eritoten tytöt joutuvat huolehtimaan kotitöistä ja hankkimaan tuloja. Siksi jopa 115 miljoonalla maailman lapsella ei ole mahdollisuutta käydä koulua.
Sambia pystyy –
YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti – tarjoamaan peruskoulutuksen maan kaikille lapsille vuoteen 2015 mennessä.
Näin lupaa maan hallituksen tuore
raportti.
Eteläisessä Andra Pradeshin osavaltiossa 17 kastitonta naista on perustanut säätiön, joka syntyi halusta kertoa muille syrjäisen yhteisön tekemästä työstä. Yhteisömedia-säätiö (CMT) on järjestön mukaan naisten vastaus kastittomuudesta, sukupuolesta ja taloudellisesta asemasta johtuviin ongelmiin.