Siirtotyöläinen. Kuva: ILO
Ulkomailla työskentelevien kansalaisten rahalähetyksillä on merkittävä osuus kehitysmaiden vastaanottamassa valuuttavirrassa. Maailmanpankin arvioiden mukaan vuonna 2008 rahavirta oli yli 200 miljardia euroa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin virallinen kehitysapu.
G20-ryhmän edellisessä kokouksessa kehitysmaille annetuista lupauksista valtaosa on vielä toteuttamatta, ilmenee Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan koostamasta ajankohtaiskatsauksesta. Esimerkiksi kehitysmaille suunnattu hätärahoitus on jäänyt paljon luvattua pienemmäksi.
Robert Zoellick
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF lakkaa asettamasta lainoilleen ehtoja, joiden mukaan lainaa saavien maiden on edettävä julkisen talouden keventämisessä. IMF ei kuitenkaan ole luopumassa talouden yksityistämisvaatimuksistaan.