Sadat perheet ovat menettäneet kotinsa, kun Luxorin kaupunki kaivaa esiin muinaista sfinksikatua uudeksi matkailunähtävyydeksi. Häädetyt perhet väittävät saaneensa luvattua pienempiä korvauksia.
Plan Suomi julkaisee oppimateriaalin, jonka avulla koululaiset voivat tehdä rap-kappaleita itselleen tärkeistä asioista. Musiikinopettaja Elina Kannoston mukaan nuoret ovat avoimia samastumaan
muihin kulttuureihin, jos he saavat ensin kirjoittaa omasta elämästään
ja kokea tulevansa kuulluiksi.
Kurdinainen.
Keskiviikkona 29.7. alkavasta Faces Etnofestivalista saa esimakua jo edeltävänä viikonloppuna 25.7. Esplanadin puistossa. Esiintyjinä ovat intiaanimusiikkia soittava Wabanag sekä mustan musiikin mikkimies C-star.
Namibialaiset taidekäsityöläiset vierailivat viime viikolla Suomessa pitämässä lapsille käsityöpajaa. ”Opetamme työpajoissa, miten erilaisia paikallisia
kierrätysmateriaaleja voi hyödyntää käsitöissä ja miten siitä voi saada
toimeentulon”, kertoo taiteilija Samwel Kamati.