Järjestöpäällikkö

Ilmoittaja: 
Punainen Risti
Viimeinen hakupäivä: 
14.10.2012

Pitkäaikaisen työntekijämme jäädessä eläkkeelle haemme joukkoomme 1.1.2013 lähtien osaavaa ja kehittämishaluista järjestöpäällikköä.

Päätehtävänä on vastata osastojen vapaaehtoistoiminnan tuesta ja toiminnan edelleen kehittämisestä Hämeen piirin alueella. Tulet olemaan muiden vapaaehtoistoimintaa tukevien ohjelmatyöntekijöiden lähiesimies ja piirin johtoryhmän jäsen. Toimit myös toiminnanjohtajan sijaisena.

Tehtävän hoitaminen edellyttää valmiutta matkustaa ja tehdä ilta- ja viikonlopputyötä. Ajokortti on välttämätön, toivottavaa olisi myös mahdollisuus oman auton käyttöön tarvittaessa. Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät Sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukaan.

Vaatimukset: 

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kokemusta johtamis-, esimies- ja järjestötyöstä.

Arvostetaan: 

Arvostamme kehittävää työotetta, iloista ja luontevaa vapaaehtoisten kanssa työskentelytaitoa sekä hyvää yhteistyö-verkostojen luomisosaamista. Lisäksi toivomme sinun olevan organisointikykyinen ja omaavan hyvät kouluttaja-, tiimityöskentely- ja viestintätaidot.

Työsuhde: 
kokoaikainen
Paikkakunta: 
Tampere
Paikan hakeminen: 

Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 14.10.2012 mennessä sähköisesti osoitteella silja [dot] vilmi [at] redcross [dot] fi.