Suomen Lähetysseuran ulkomaanosasto hakee kirkollisen työn koordinaattoria kirkollisen työn yksikköön. Kirkollisen työn yksikön vastuulla ovat kirkon ulkopuolella olevien parissa tehtävä julistus- ja palvelutyö, yhteistyökirkkoja vahvistava työ, sekä niitä koskeva raportointi, tiedotus, evaluointi ja sisällön kehittäminen. Tehtävään valittavan henkilön vastuualueena on hankehallinto tarkemmin määriteltävän maantieteellisen alueen osalta (tällä hetkellä Kiina, Taiwan, Lähi-itä, Venäjä ja Viro). Hän vastaa työn sisällöllisestä ja toiminnallisesta kehittämisestä ja seuraa, että työalueilla tehtävä kirkollinen työ toteuttaa Lähetysseuran tavoitteita. Työ sisältää hankehallintoon liittyvää taloussuunnittelua ja -seurantaa.
Toimipaikka on Helsinki, ja työ vaatii jonkin verran matkustamista.
Työ alkaa 1.1.2013 tai sopimuksen mukaan.
Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja kokemusta kirkon lähetysyhteistyöstä. Tehtävään valittavalla henkilöllä on valmiudet kehittämistehtäviin ja hallinnollista osaamista. Hän on yhteistyökykyinen, omaa hyvät vuorovaikutustaidot ja kokee kansainvälisissä verkostoissa toimimisen luontevaksi. Edellytämme hakijalta kotimaisten kielten lisäksi hyvää englanninkielen taitoa.
Muu kielitaito, esim. kiina, venäjä, ranska tai espanja lasketaan eduksi.
Hae paikkaa täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa www.suomenlahetysseura.fi/rekry<http://www.suomenlahetysseura.fi/rekry> 5.10.2012 mennessä.
Tiedustelut: kirkollisen työn päällikkö Kari Salonen, kari [dot] salonen [at] suomenlahetysseura [dot] fi, puh. +358 20 7127 225 maanantaina 1.10. klo 13 jälkeen.