Haemme kotimaan vaikuttamistyön päällikön sijaista vaikuttamisen yksikköömme. Tehtävä on määräaikainen 31.12.2013 asti.
Kotimaan vaikuttamistyön päällikön ja hänen johtamansa toiminnon tehtävänä on edistää Suomessa asuvan tai oleskelevan lapsen oikeuksien toteutumista ja vahvistaa lapsen äänen tasa-arvoista kuulumista viranomaisissa ja muussa yhteiskunnassa.
Kotimaan työn toiminnon vastuulla on lapsen oikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistäminen Suomessa, lapsiystävällinen kunta -hanke, kouluissa tehtävä ihmisoikeus- ja globaalikasvatus sekä sen rakenteellistaminen yhteiskuntaamme.
UNICEF pyrkii rekrytoinnissaan edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista. Tasaväkisten hakijoiden kohdalla annamme etusijan hakijalle, jonka työnsaantimahdollisuudet saattavat olla muita heikommat esimerkiksi vähemmistötaustan tai vammaisuuden vuoksi.
Tehtävän edellytyksenä on akateeminen loppututkinto tehtävään soveltuvalta alalta (yhteiskunta- tai kasvatustieteet tms.), kymmenen vuoden työkokemus järjestö- ja/tai viranomaissektorilta, esimieskokemus ja ihmisoikeustietämys. Erinomainen suomen- ja englanninkielen taito. Ehdottomana etuna kokemus vaikuttamistyöstä ja hyvät viestintä- ja esiintymistaidot.
Toivomme hakijalta strategista ajattelua, yhteistyötaitoja, valppautta sekä tarmoa edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista ja viedä UNICEFin missiota eteenpäin.
Lähetä lyhyt, vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen sekä CV 14.8.2012 mennessä osoitteeseen rekry2 [at] unicef [dot] fi.
Lisätietoja: ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, tiistaina 7.8. klo 11-12 ja maanantaina 13.8. klo 14-15, puh: 040-5454837.