Suomen UNICEF etsii varainhankintayksikköönsä Kalasatamaan myyntisihteeriä hoitamaan yksityishenkilöiden tuotetilauksia ja asiakaspalvelua joulukampanjan ajaksi. Työsuhde on määräaikainen ja kestää lokakuun alusta joulukuuhun.
Tehtäviin kuuluu tilausten ja laskutuksen hoitaminen, asiakaspalvelu puhelimessa ja sähköisesti sekä muita myynnin tehtäviä vakituisen myyntihenkilöstön apuna. Tuotevalikoimaamme kuuluvat joulukorttien lisäksi mm. kalenterit, lelut ja joulukoristeet.
Palkka määräytyy vaativuusluokituksemme mukaan ja sijoittuu työkokemuksesta riippuen välille 10–12 eur/t.
UNICEF pyrkii rekrytoinnissaan edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista. Tasaväkisten hakijoiden kohdalla annamme etusijan hakijalle, jonka työnsaantimahdollisuudet saattavat olla muita heikommat esimerkiksi vähemmistötaustan tai vammaisuuden vuoksi.
UNICEF on YK:n lastenjärjestö. UNICEF tekee pitkäjänteistä työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi kansallisuudesta, uskonnosta tai poliittisesta vakaumuksesta riippumatta. UNICEF on toiminut yli 60 vuotta ja työskentelee yli 190 maassa. Suomen UNICEF kerää varoja UNICEFin kehitysohjelmiin ja hätäapuun sekä tekee vaikuttamis- ja tiedotustyötä lapsen oikeuksien puolesta.
Sinulla on kaupallinen koulutus, tai olet opiskelija, jolle sopii muutaman kuukauden tiivis kokopäivätyö. Olet palveluhenkinen ja yhteistyökykyinen, ja sinulla on mielellään kokemusta vastaavista tehtävistä. Työ vaatii hyvää stressinsietokykyä ja tarkkuutta. Edellytämme englannin kielen osaamista.
Lisäksi ruotsin kielen taito on etu.
Lähetä hakemuksesi + CV maanantaihin 17.9. klo 14.00 mennessä osoitteeseen erika.pursiainen(at)unicef.fi. Otsikoksi HAKEMUS ja oma nimesi.
Lisätietoja: Erika Pursiainen / tuotemyynti p. 050 347 5485.