Pääsihteeri

Ilmoittaja: 
Ihmisoikeusliitto
Viimeinen hakupäivä: 
10.09.2012

Pitkäaikaisen pääsihteerin siirryttyä uusiin tehtäviin Ihmisoikeusliitto hakee pääsihteeriä vastuualueena liiton toiminnan johtaminen.

Ihmisoikeusliitto on asiantuntijajärjestö, jonka toiminnan lähtökohtana on oikeusperustainen lähestymistapa. Toiminnan pohjana ovat Suomen perustuslain turvaamat perusoikeudet ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Liitto edistää toiminnallaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja tunnettavuutta sekä vastustaa ihmisoikeusloukkauksia.

Tehtäviisi kuuluvat:

1) Ihmisoikeusliiton toiminnan suunnittelu ja johtaminen
Tehtäväsi on johtaa liiton toimintaa strategian, vahvistetun toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä johtokunnan antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Vastaat liiton talouden suunnittelusta, seurannasta, valvonnasta ja raportoinnista.

Ihmisoikeusliiton toiminnan johtamisessa sinulla ovat apuna myös toimisto-, viestintä-, tutkimus- ja kehittämispäällikkö.

2) Henkilöstöjohtaminen
Vastaat henkilöstön johtamisesta ja toimit organisaatiorakenteen mukaisesti liiton työntekijöiden esimiehenä. Ihmisoikeusliitolla on tällä hetkellä 17 työntekijää eri hankkeissa, selvityksissä ja tutkimuksissa. Työntekijöiden ohjaaminen edellyttää hyvää perehtyneisyyttä perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin sekä toimintakentän tuntemusta, erityisesti Suomessa.

Edellytämme aikaisempaa esimieskokemusta ja toivomme, että sinulla on kokemusta projektityöstä asiantuntijaorganisaatiossa. Henkilöstöjohtamisessa sinulla on apuna toimisto-, viestintä-, tutkimus- ja kehittämispäällikkö.

3) Yhteiskuntasuhteiden ylläpitäminen, liiton edustaminen työryhmissä, yhteistyöjärjestöissä ja julkisuudessa
Liiton vaikuttamistoimintaan kuuluvat erilaiset lausunnot ja kannanotot sekä osallistuminen kuulemistilaisuuksiin, työryhmiin ja kokouksiin. Näiden lisäksi julkisilla esiintymisillä, puheilla ja kirjoituksilla pyritään tuomaan esille ihmisoikeuksia ja ajankohtaisia ihmisoikeuskysymyksiä.

Pääsihteerinä vastaat vaikuttamistoiminnasta ja osallistut keskeisiin työryhmiin. Kannanotot ja lausunnot valmistelet yhdessä johtokunnan kanssa.

4) Kansainvälisten yhteyksien ylläpitäminen
Liiton päätoiminta-alue on Suomi, mutta liitto seuraa myös ihmisoikeuksien kansainvälisiä suojamekanismeja ja pyrkii vaikuttamaan Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuspolitiikkaan.
Pääsihteeri vastaa liiton kansainvälisistä yhteyksistä ja edustaa liittoa keskeisissä kansainvälisissä järjestöissä, kuten Ihmisoikeusliittojen kansainvälisessä keskusliitossa (FIDH).

Tarjoamme sinulle
Työn tärkeiden ja mielenkiintoisten asioiden parissa. Haastavan tehtävän arvostetussa ja kasvavassa järjestössä. Mukavat työtoverit, jotka kohtelevat sinua hyvin ja odottavat sinulta samaa. Pienen talon mahdollisuudet joustavien työaikojen ja -tapojen suhteen.

Vaatimukset: 

Edellytämme sinulta

  • Hyvää perehtyneisyyttä perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin sekä toimintakentän tuntemusta.
  • Aikaisempaa esimieskokemusta.
  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
  • Erinomaista kirjallista ja suullista ilmaisukykyä suomeksi ja englanniksi. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.
Kielitaito: 
Suomi
Kielitaito: 
Englanti
Työsuhde: 
kokoaikainen
Paikkakunta: 
Helsinki
Paikan hakeminen: 

Hakemukset ja CV:t palkkatoiveineen 10.9.2012 mennessä osoitteeseen Ihmisoikeusliitto/pääsihteeri, Döbelninkatu 2 (8.krs), 00260 Helsinki tai sähköisesti rekrytointi [at] ihmisoikeusliitto [dot] fi.

Lisätietoja työsuhteesta: 

Lisätietoja tehtävästä antavat liiton puheenjohtaja Liisa Murto (27.8.–10.9.2012), 050 550 8899 ja liiton vt. pääsihteeri/kehittämispäällikkö Adam Kral (3.–10.9.2012), 044 742 0406.