Sadankomitea järjestää tapahtumia, joista osa on suunnattu nuorille ja osa laajemmalle kohdeyleisölle. Tapahtumavastaava vastaa tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä yhteistyössä pääsihteerin ja luottamushenkilöiden kanssa. Tapahtumavastaavalla on työpiste Rauhanasemalla Helsingin Pasilassa, mutta työ vaatii jonkin verran matkustamista kotimaassa.
Tehtävä on osa-aikainen ja vakituinen ja soveltuu esimerkiksi freelancerille tai opiskelijalle. Tehtävästä maksetaan 500 euroa kuussa ja työpanoksena odotamme noin neljäsosapäivän työtä. Työajat ovat joustavat. On mahdollista, että tapahtumavastaavalle voidaan ajoittain tarjota lisää työtä.
Sadankomitea on antimilitaristinen, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton rauhanjärjestö. Sadankomitea toimii rauhanomaisin keinoin aseidenriisunnan puolesta ja vastustaa sotilaallista voimankäyttöä, asevarustelua sekä yhteiskunnan militaristisia rakenteita.
Odotamme hakijoilta tehtävään soveltuvaa osaamista, joka voi olla hankittu koulutuksen tai kokemuksen kautta.
Arvostamme kokemusta järjestötoiminnasta, kiinnostusta rauhankasvatukseen ja turvallisuuspolitiikkaan sekä joustavuutta työaikojen ja -olojen suhteen. Hakijoiden ei tarvitse olla Sadankomitean jäseniä.
Vapaamuotoiset hakemukset tehtävään ja ansioluettelot toimitetaan viimeistään 9.10 mennessä sähköpostitse osoitteeseen sadankomitea(at)sadankomitea.fi, laitathan otsikkoon sanan työhakemus. Työ alkaa marraskuun alussa tai sopimuksen mukaan. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun.
Lisätietoja: pääsihteeri Eekku Aromaa p.0405831142, eekku.aromaa(at)sadankomitea.fi