Tarkastaja, yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö

Ilmoittaja: 
Ulkoasiainministeriö
Viimeinen hakupäivä: 
28.09.2012

Ulkoasiainministeriö hakee tarkastajaa kehityspoliittisen osaston yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikköön (KEO-10) määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.10.2012 alkaen tai sopimuksen mukaan 16.9.2015 saakka.

Tarkastaja toimii yksikön kehitystutkimuksesta ja korkeakouluyhteistyöstä vastaavassa tiimissä, johtaen tiimin työtä. Tarkastaja on päävastuullinen virkamies henkilöliikkuvuutta ja kapasiteetinluomista edistävien kehitysyhteistyörahoitteisten korkeakouluohjelmien (ns. korkeakoulu-IKI ja North South-South) vetämisestä, kehittämisestä ja ulkoistettujen hallintojen ohjaamisesta. Tehtävään kuuluu myös laajemmin ulkoministeriön yhteydenpitoa korkeakoulukenttään.

Kehitystutkimuksen osalta tehtävä kuuluu osin ministeriön suunnittelutoimintoihin. Tässä ominaisuudessa tarkastaja kartoittaa ministeriön tiedontarpeita, suunnittelee näihin vastaavia toimia ja koordinoi kehityspoliittisen tutkimusten hyödyntämistä politiikan suunnittelun, päätöksenteon ja toimeenpanon hyödyksi. Lisäksi tehtävä sisältää useita kehitystutkimuksen tehtäviä, jotka vastaavat kehitysyhteistyöhankkeita luonteeltaan, kuten Suomen Akatemian kautta kanavoitava tuki tutkimukselle. Tehtävänhaltijalla on näitä koskien niin yhteistyön suunnittelun, toimeenpanon kuin seurannan vetovastuu.

Lisätietoja antaa yksikön päällikkö Timo Olkkonen p. 09-16005 (keskus); timo [dot] olkkonen [at] formin [dot] fi

Vaatimukset: 

Hakijoilta edellytetään tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Kielitaidon osalta kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito, ruotsin kielen vähintään tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito sekä hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää yhteistyökykyä, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä koulutuksen ja/tai työkokemuksen kautta saatua kehityspolitiikan sekä korkeakoulu- ja/tai tutkimustoiminnan tuntemusta. Aiempi kokemus kehitykseen ja/tai koulutukseen liittyvistä yhteistyöohjelmista katsotaan eduksi.

Kielitaito: 
Suomi
Kielitaito: 
Ruotsi
Kielitaito: 
Englanti
Palkkaus: 
Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuustason 8B – 9B mukaisesti (2597,33 - 2943,95 euroa/kk), minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa lisää.
Työsuhde: 
kokoaikainen
Paikkakunta: 
Helsinki
Paikan hakeminen: 

Tehtävää haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Tehtävistä laajemmin ja tarkemmat ohjeet on saatavissa ministeriön verkkosivuilta http://formin.finland.fi (ajankohtaista/ avoimet tehtävät). Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 28.9.2012.

Tehtävää haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Tulostettu hakemus todistusjäljennöksineen tulee postittaa viimeistään 28.9.2012 osoitteeseen Ulkoasiainministeriö/HAL-10, PL 455, 00023 Valtioneuvosto. Kuoreen tunnus "KEO-10". Hakemusasiakirjoja ei palauteta.