Bhutan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Bhutan

Kestävän kehityksen mallimaana tunnettu Bhutan on myös tehorokottaja: Lähes kaikki aikuiset saivat koronarokotteen alle kahdessa viikossa

Rakennuksia kukkuloiden rinteillä.

Kestävän kehityksen mallimaana tunnettu Bhutan on myös tehorokottaja: Lähes kaikki aikuiset saivat koronarokotteen alle kahdessa viikossa

Bhutanista kerrotaan mielellään eksoottisia yksityiskohtia, mutta nyt se on saavuttanut tuloksia, joiden luulisi kiinnostavan muutakin maailmaa: se on rokottanut lähes koko aikuisväestönsä alle kahdessa viikossa.

Kestävään kehitykseen pyrkivän Bhutanin kouluissa adoptoidaan jokia ja lasketaan, miten sähkönkulutusta voisi vähentää – Suomellakin olisi opittavaa, sanoo tutkija Päivi Ahonen

Terassi, jonka reunalla mies katselee vuoristoiseen laaksoon.

Kestävään kehitykseen pyrkivän Bhutanin kouluissa adoptoidaan jokia ja lasketaan, miten sähkönkulutusta voisi vähentää – Suomellakin olisi opittavaa, sanoo tutkija Päivi Ahonen

Bhutan kuuluu maailman vähiten kehittyneisiin maihin, mutta sen politiikka, joka korostaa onnellisuutta talouskasvun sijaan, kiinnostaa niin YK:ta kuin kansainvälisiä tutkijoitakin. Väitöskirjatutkija Päivi Ahonen ihastui Bhutanin puhtaaseen luontoon ja tutkii nyt, miten kestävän kehityksen filosofiaa toteutetaan maan opetusjärjestelmässä.

Valtaosa Bangladeshiin saapuvista rohingya-naisista kokenut seksuaalista väkivaltaa

Myanmarin rohingya-pakolaisia

Valtaosa Bangladeshiin saapuvista rohingya-naisista kokenut seksuaalista väkivaltaa

Myanmarilainen Yasmin oli viimeisillään raskaana, kun sotilaat tunkeutuivat hänen kyläänsä ja raiskasivat hänet. Samoin on käynyt monelle muulle. Hallituksen arvellaan haluavan viestittää julmuuksilla, ettei yksikään rohingya saa jäädä Rakhinen osavaltioon.

Bhutanin maataloudesta täysin luomua

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Bhutanin maataloudesta täysin luomua

Bhutan on ilmoittanut kieltävänsä torjunta-aineiden käytön ja siirtyvänsä kokonaan luomutuotantoon.

Yhdentyminen etenee Aasiassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Yhdentyminen etenee Aasiassa

Alueellinen yhteistyö tiivistyy Aasiassa, kun Kaakkois-Aasian maiden Aseanista ja Etelä-Aasian Saarcista tulee talousyhteisöjä tällä vuosikymmenenllä, sanoo Thalif Deen.

Bhutanin tavoitteena laatumatkailu

Bhutanin tavoitteena laatumatkailu

Bhutan tähtää varakkaisiin matkailijoihin, jotka ovat valmiita maksamaan reilusti palveluista ja jotka kunnioittavat niin luontoa kuin kulttuuria.

Bruttokansanonnellisuudesta uusi hyvinvoinnin mittari?

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Bruttokansanonnellisuudesta uusi hyvinvoinnin mittari?

Himalajalla sijaitseva Bhutan tunnetaan omintakeisesta hyvinvointimittaristaan, bruttokansanonnellisuudesta. Maan pääministerin mukaan mittari tarvitaan, koska bruttokansantuote ruokkii vain kulutusta eikä edistä kestävää kehitystä.

Tilaa aihepiirin Bhutan RSS-syöte