
Pilottiprojektiin osallistuneet pojat eivät enää hyväksyneet naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, järjestö kertoo.

Valheilla ja väärennöksillä lietsotaan väkivaltaa, kirjoittavat Adam Morrow ja Khaled Mouss al-Omrani.

Työläinen ei usein tienaa edes minimipalkkaa, ja naiset saavat vain puolet siitä, mitä miehet, käy ilmi tuoreesta raportista.

Gazassa ollaan pakottamassa tytöt ja pojat eri kouluihin ja kieltämässä vesipiiput ja moottoripyörät naisilta, kirjoittaa Mel Frykberg.

Brittifyysikko Stephen Hawking on päättänyt olla osallistumatta Israelissa pidettävään konferenssiin vastalauseena maan miehityspolitiikalle.

Amnesty Internationalin raportin mukaan sisällissodan osapuolet ovat yrittäneet vaientaa ihmisoikeusloukkauksista raportoivia toimittajia.

Saudi-Arabiassa viranomaiset eivät näytä hyväksyvän edes virallista tietä perustettavia kansalaisjärjestöjä, sanoo Amnesty.

Egypti vetäytyi Geneven ydinsulkukokouksesta protestina sille, ettei vyöhykkeen toimeenpano edistynyt.

Korotuksella tuetaan palestiinalaisten oman valtion rakennusta sekä rauhanprosessia, sanoo ulkoministeriö.

Egyptissä politiikka kärjistää eroja Šiia- ja sunnimuslimien välillä. Sunnit pelkäävät Iranin vaikutusta, kirjoittaa Cam McGrath.