Uutiset: Israel

Voit rajata uutisvirtaa käyttämällä tiputusvalikoita.
15.5.2012

Eräänä aamuna 30 israelilaista siirtokuntalaista muutti Rajabin perheen kotiin sotilaiden saattamana. Alex Virtanen seurasi perheen tarinaa Länsirannalla. 

11.5.2012

Yli 1500 palestiinalaista vankia on yhä nälkälakossa protestoidakseen Israelin oikeusjärjestelmän epäkohtia.

10.5.2012

Törkeä piittaamattomuus lasten oikeuksista on normi Gazan väkivaltaisuuksissa, sanoo paikallinen ihmisoikeusjärjestö.

7.5.2012

Brittiläinen Co-operative Group lopettaa kaupanteon laittomista siirtokunnista tuotteita tuovien yritysten kanssa.

4.5.2012

Hebronin siirtokuntalaiset ovat tehneet Shamsien perheen elämästä helvettiä, kirjoittaa Alex Virtanen Länsirannalta.

19.4.2012

Haaretz-lehden saamien tietojen mukaan Israelin puolustusministeriö on kaavoittanut salaa 10 prosenttia Länsirannasta siirtokunnille.

17.4.2012

Kolmannes Israelin vankiloissa istuvista palestiinalaisvangeista aloittaa tänään protestin pidätystään vastaan ja parempien olojen puolesta.

12.4.2012

Israelin hyökkäykset ovat aiheuttaneet 50 miljoonan euron tuhot EU:n maksamille kohteille palestiinalaisalueilla kymmenen vuoden aikana, tuore selvitys kertoo.

3.4.2012

Palestiinalaisten valtionrakennustyö on yhä liian riippuvainen kansainvälisestä tuesta, arvioi Maailmanpankki.

29.3.2012

YK ei saa tulla tutkimaan siirtokuntien ihmisoikeusloukkauksia, Israel määräsi.

 
Koosta sisältöä