
Eräänä aamuna 30 israelilaista siirtokuntalaista muutti Rajabin perheen kotiin sotilaiden saattamana. Alex Virtanen seurasi perheen tarinaa Länsirannalla.

Yli 1500 palestiinalaista vankia on yhä nälkälakossa protestoidakseen Israelin oikeusjärjestelmän epäkohtia.

Törkeä piittaamattomuus lasten oikeuksista on normi Gazan väkivaltaisuuksissa, sanoo paikallinen ihmisoikeusjärjestö.

Brittiläinen Co-operative Group lopettaa kaupanteon laittomista siirtokunnista tuotteita tuovien yritysten kanssa.

Hebronin siirtokuntalaiset ovat tehneet Shamsien perheen elämästä helvettiä, kirjoittaa Alex Virtanen Länsirannalta.

Gazassa annettavat kuolemanrangaistukset eivät täytä reilun oikeudenkäynnin kriteereitä, sanoo YK:n ihmisoikeustoimisto OHCHR.

Haaretz-lehden saamien tietojen mukaan Israelin puolustusministeriö on kaavoittanut salaa 10 prosenttia Länsirannasta siirtokunnille.

Kolmannes Israelin vankiloissa istuvista palestiinalaisvangeista aloittaa tänään protestin pidätystään vastaan ja parempien olojen puolesta.

Israelin hyökkäykset ovat aiheuttaneet 50 miljoonan euron tuhot EU:n maksamille kohteille palestiinalaisalueilla kymmenen vuoden aikana, tuore selvitys kertoo.

Suomalainen Estelle-purjelaiva on myyty ruotsalaiselle Ship to Gaza –järjestölle.