
Kiinalaisten omistamissa kuparikaivoksissa Sambiassa ei piitata työoloista eikä työntekijöiden oikeuksista.

Sambian köyhyys ei johdu katastrofeista, vaan siitä, että virkamiehet ohjaavat valtion rahat itselleen.

Uudistukset toimivat paremmin kehitysmaissa, joissa talouden rakenne on dynaaminen ja politiikka joustavaa, kertoo tuore tutkimus.

Sambia pyrkii monipuolistamaan taloutta, mutta infrastruktuuri ja EU:n yksityiskohtaiset vaatimukset ovat toiminnan jarruna.

Mikrolainojen valtavat korot estävät usein lainansaannin Sambiassa, jossa 58 prosenttia ihmisistä elää alle 70 sentillä päivässä.

Sambiassa katukauppa on tärkeä elinkeino, sillä työpaikkoja on tarjolla vähän eikä työttömyyskorvausta ole.

Suomen Lusakan-suurlähetystön tukema hanke lisää naisten ja miesten tietoa oikeuksistaan Sambian pohjoisosassa.

"Säästä puu, jotta se voi palvella sinua" on sambialaisen Miapen crafts -yrityksen iskulause. Yritys käyttää käsitöidensä raaka-aineena monkey orange -hedelmää. Näin käsitöiden valmistamiseksi

Sambialainen Mothers2mothers (m2m) -järjestö on saanut tänä vuonna palkinnon parhaista menetelmistä aids-työssä. Järjestö kouluttaa hiv-positiivisia naisia vertaistukijoiksi muille sairastuneille. Koulutuksen ohella m2m painottaa julkisuutta.

Chile sai kuparinkaivajat pelastettua maan alta ja käärii ison osan kuparikaupan voitoista omiin kirstuihinsa. Afrikan suurimmassa kuparimaassa Sambiassa on toisin.