Uutiset: Burkina Faso

Voit rajata uutisvirtaa käyttämällä tiputusvalikoita.
7.2.2012

Vihaiset puhvelit säikyttelevät kyläläisiä vesipulan koettelemassa Burkina Fasossa.

3.9.2010
"Maantie on toinen vaimoni", räppää burkinafasolainen rap-artisti Smockey musiikkivideolla, joka parhaillaan leviää nettisivuilla ympäri ranskankielistä maailmaa. Artisti riimittelee autonkuljettajista, heidän työstään ja yhä karummiksi muuttuvista työoloistaan.
1.10.2009
Suomen Punainen Risti katastrofirahasto avustaa 50 000 eurolla Filippiinien tulvan uhreja. Burkina Fasoon lähtee tänään Tampereelta lentokoneellinen avustustarvikkeita ja Samoalla Punaisen Ristin vapaaehtoiset huolehtivat väliaikaismajoituksesta kotinsa menettäneille.
8.9.2009
Burkina Fasossa ja erityisesti sen pääkaupungissa Ouagadougoussa on satanut päivässä yhtä paljon kuin normaalisti neljännesvodessa. Rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat ajaneet noin 150 000 ihmistä kodittomiksi ja ainakin 14 on kuollut. Plan jakaa hätäapuna muun muassa ruokaa ja puhdasta vettä.
9.1.2008
Kuoppakäymälän huonot puolet kaupunkioloissa paljastuvat viimeistään sadekaudella, kun kuoppa täytyy vedellä. Burkina Fason pääkaupungin toreilla kuopat on nyt korvattu oikeilla vessoilla.
3.5.2007
Suomen koululaisten vuonna 2001-2002 keräämät taksvärkkirahat eivät ole menneet hukkaan. Rahoilla on autettu Burkina Fason maaseudulla toimivaa hanketta, ja vastavalmistuneen arviointiraportin mukaan hanke on onnistunut hyvin.
21.12.2006
Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa vuonna 2002 julkistettu Suomen ja seitsemän Keski-Amerikan maan energia- ja ympäristökumppanuus on löytänyt tehokkaat toimintatavat. Ohjelman kautta on annettu tähän mennessä rahoitusta 92 hankkeelle. Kehitysyhteistyö Burkina Fason kanssa päättyy, kertoo toinen .
19.12.2006
Suomen vuonna 1998 aloittama kehitysyhteistyö Länsi-Afrikassa sijaitsevan Burkina Fason kanssa on saatu päätökseen. Yhteistyön tuloksena kehitettiin suomalaisella tietotaidolla Burkina Fasolle soveltuva tehokas metsäpalojen torjuntajärjestelmä. Hankkeen toteuttamiseen osallistui Burkina Fason hallitus sekä tuhansia kyläläisiä neljässä läänissä.
19.10.2004
Afrikan maat ovat viime vuosina lisänneet ponnistuksiaan tyttöjen ympärileikkauksen kitkemiseksi. Tuore oikeusjuttu Burkina Fasosta paljastaa, että taistelua ei ole voitettu edes siellä, missä käytäntö on julistettu laittomaksi. Kansalaisjärjestöt arvioivat, että noin kaksi miljoonaa naista ympärileikataan vuosittain pääasiassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Arabian niemimaalla.
4.8.2004
Salametsästys hävitti elefantteja Burkina Fasosta hälyttävää vauhtia 1980-luvulla. Hallitus julisti tuolloin elefantit uhanalaiseksi lajiksi, ja niiden metsästyksestä tuli laitonta. Parissakymmenessä vuodessa norsukanta onkin kasvanut nopeasti. Elefantteja oli 1980-luvulla jäljellä enää 350, mutta nykyään kanta on kasvanut jo noin 5 000 yksilöön.
 
Koosta sisältöä