Uutiset: Mali

Voit rajata uutisvirtaa käyttämällä tiputusvalikoita.
20.4.2012

Turvallisuustilanne tuaregikapinallisten valtaamassa Pohjois-Malissa tuo lisää epävarmuutta perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiselle, sanoo YK.

2.3.2012

Yli 130 000 ihmistä on joutunut pakenemaan Malin tuaregikapinallisten ja hallitusten välisten taistelujen tieltä.

24.10.2011

Uusiutuvan energian ansiosta esimerkiksi myrkkykäärmeen purema ei ole Malissa enää yhtä kohtalokas.

23.12.2010

Vuosi 2010 on ollut Pohjois-Nigerin ja Pohjois-Malin asukkaille poikkeuksellisen vaikea. Jo ennestään kuivalla Sahelin aavikolla edellisvuoden sateet myöhästyivät. Perheiden viljasadot jäivät ol

10.11.2010

Maassa, jossa harva lukee lehtiä tai surffaa netissä, musiikki välittää tietoa. Mali on paimentolaisten ja muusikoiden maa, ja keskiviikkona Helsingissä esiintyvät lauluntekijät Habib Koite ja Afel Boceum yrittävät parhaansa mukaan kantaa soittajan vastuun.

9.5.2005
Malissa sovelletaan perinteistä afrikkalaista kylän vanhimpien kommunikointiverkostoa demokratian ja paikallishallinnon vahvistamisessa. Vallan hajauttamisen tuloksena syntyneitä uusia alueita hallinnoivat vaalein valitut neuvostot. Maassa on nykyisin 703 kuntaa aikaisemman 13:n sijasta. Malin malli on saanut runsaasti huomiota ja sen kehittäjälle Ousamane Sylle myönnettiin kansainvälinen King Baudouin kehityspalkinto.
1.2.2002
Euroopan vuosisatainen vuorovaikutus näkyy kaikilla aloilla läntisessä Afrikassa. Entinen kylmän sodan näyttämö pyrkii nyt irti sotilasdiktaattoreista ja köyhyydestä. Ankeat olot koettelevat kansalaisia piskuisesta Togosta mantereen jättiläiseen Nigeriaan. Tie demokratiaan on kuitenkin kivinen, eivätkä talousuudistukset ole kohentaneet kansalaisten arkea. Ilman valtioiden velkahelpotuksia uudistukset uhkaavat jäädä haaveiksi.
 
Koosta sisältöä