Amnesty: EU pakottaa siirtolaiset hengenvaarallisille matkoille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: EU pakottaa siirtolaiset hengenvaarallisille matkoille

Pelkästään vuonna 2014 yli 200 ihmistä on hukkunut unionin alueelle pyrkiessään.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi voimakkaasti EU:n siirtolaispolitiikkaa. Järjestön tuoreen raportin mukaan unionin rajavalvontakäytännöt ja politiikka pakottavat tulijat hengenvaarallisille matkoille ja estävät heitä hakemasta turvapaikkaa.

Vuoden 2014 ensimmäisen puoliskon aikana jo yli 200 ihmistä on kuollut Välimerellä ja Egeanmerellä unioniin pyrkiessään. Amnestyn mukaan EU keskittyy kuitenkin enemmän siirtolaisten ja pakolaisten pitämiseen unionin ulkopuolella.

Esimerkiksi vuosina 2007–2013 EU käytti lähes kaksi miljardia euroa ulkoisten rajojen valvontaan ja vain 700 miljoonaa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden aseman parantamiseen, raportissa kerrotaan.

Tulijoiden poispitämisen avuksi on värvätty myös naapurimaat, kuten Turkki, Marokko ja Libya. Niille maksetaan, jotta ne toimisivat puskurivyöhykkeinä, joka pysäyttää pakolaiset ja siirtolaiset jo ennen unionin rajaa.

"Monet näistä naapurimaista eivät kuitenkaan pysty takaamaan, että sinne loukkuun jääneiden pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksia kunnioitetaan. He päätyvät elämään köyhyydessä, heitä käytetään hyväksi ja häiritään, eikä heillä ole mahdollisuutta hakea turvapaikkaa", sanoo Amnestyn oikeudellisen työn asiantuntija Susanna Mehtonen.

EU:lla myös on 17 maan kanssa palautussopimus, joka säätelee luvatta EU:ssa oleskelevien siirtolaisten palauttamista alkuperä- tai kauttakulkumaahan. Riskinä kuitenkin on, että turvapaikanhakijoita palautetaan ilman oikeutta hakea turvapaikkaa, raportissa kerrotaan.

Silloin, kun pakolaiset ja siirtolaiset pääsevät läpi, heitä uhkaa välitön palautus rajalta etenkin Bulgariassa ja Kreikassa. Ne ovat laittomia, sillä ne loukkaavat ihmisten oikeutta hakea turvapaikkaa, Mehtonen muistuttaa. Palautukset suoritetaan usein väkivalloin.

Amnestyn mukaan yksi siirtolaisuuteen liittyvä myytti on, että EU:hun siirtolaiset ja pakolaiset olisivat taloudellisia muuttajia. Esimerkiksi merien kautta paperittomasti tulevista kaksi kolmasosaa tulee Syyrian, Afganistanin, Eritrean ja Somalian kaltaisista konfliktimaista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia