Euroopan kehityspolitiikka on pakolaiskriisin myötä ajautunut kehitysjärjestöjen ja tutkijoiden mukaan yhä ehdollisempaan suuntaan. Järjestöt kritisoivat EU:n kehityspolitiikkaa etenkin yrityksistä tehdä kehitysavusta rajavalvonnan väline.

"YK:n Agenda 2030 tunnustaa ihmisten liikkumisen myönteisen vaikutuksen kestävään kehitykseen. Euroopassa ihmisten liikkumiseen ja maahanmuuttoon suhtaudutaan tällä hetkellä kuitenkin pääosin kielteisesti, ja unionin viimeaikaiset toimet muuttoliiketilanteen ratkaisemiseksi ovat sotineet sen omaa arvopohjaa vastaan. Tämä on entisestään ruokkinut pelon ilmapiiriä Euroopassa”, toteaa kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen Kehyksen pääsihteeri Rilli Lappalainen.

EU:n kehityspolitiikan kehitys on Maltan Vallettan tapaamisesta lähtien vuonna 2015 vahvistanut ajatusta kehitysavusta rajavalvonnan välineenä.

"Konkreettisin ja tuorein esimerkki kehitysyhteistyön uudesta politisoitumisesta on EU:n ja Suomen hallituksen syksyllä 2016 tekemä sopimus Afganistanin hallituksen kanssa kehitysyhteistyön ja afgaaniturvapaikanhakijoiden pakkopalautuksista ja Afganistanin hallituksen taivuttelu kehitysyhteistyövarojen leikkauksilla, mikäli vastaanottoa vaikeutetaan. Tässä on nähtävissä ristiriitaisuutta Suomen kehityspolitiikan keskeisen periaatteen, eli ihmisoikeuksien edistämisen ja toteuttamisen, kanssa", sanoo kehitysmaatutkimuksen dosentti Marjaana Jauhola Helsingin yliopistosta.

Jauholan mukaan EU:n kehityspolitiikassa on ollut jo pitkään havaittavissa trendi, jossa kehitysyhteistyötä ehdollistetaan erilaisten turvallisuuspoliittisten tavoitteiden vuoksi. Tukea suunnataan esimerkiksi niin sanottuihin hauraisiin valtioihin ja kehitysyhteistyötä yhdistetään turvallisuuspoliittisiin sotilasoperaatioihin.

”Selkeimpiä esimerkkejä ovat Afganistan ja Irak ja niiden sotilasinterventiot ja Yhdysvallat-Nato-painotteiset laaja-alaiset jälleenrakennussuunnitelmat", hän analysoi.

Tukea Sudanille

Euroopan komissio julkaisi kesäkuussa 2016 ehdotuksen Euroopan uudesta muuttoliikepolitiikasta. Räätälöidyillä kumppanuussopimuksilla lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa yritetään estää pakolaisten tulo Eurooppaan.

Viimeksi tällainen sopimus on solmittu Sudanin kanssa. Sen toivotaan estävän pakolaisten tulo Saharan eteläpuoleisilta alueilta Eritreasta, Etiopiasta ja Somaliasta. EU:n toimintasuunnitelmaan kuuluu avunanto Sudanin nopeille tukijoukoille kahden pakolaisleirin pystyttämistä varten.

Komission lehdistötiedote pukee pyrkimykset sulkea EU:n ulkorajat kauniimmalle kielelle: pitkällä aikavälillä pyritään tukemaan EU:n ulkopuolisten maiden kehitystä, jotta päästään muuttoliikkeen perimmäisiin syihin.

Nämä toimet edistävät komission mukaan myös YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteiden toteutumista.

"EU ohjaa siirtolaiset vaarallisemmille reiteille"

Pakolais- ja ihmisoikeusjärjestöjen näkökulmasta muuttoliikeagendan kokonaisvaltaisuus oli hyvä asia, mutta kansainvälisen suojelun näkökulmasta toimenpiteet keskittyvät liikkumisen kontrollin ja estämisen toimenpiteisiin.

"EU:n kumppanuuskehys kolmansien maiden kanssa ohjaa EU:n kehitysyhteistyövaroja kumppanimaiden rajavalvontaan ja asettaa rajavalvonnassa onnistumisen kehitysyhteistyön ehdoksi. Tämä rikkoo kansainvälisesti sovittuja avun tuloksellisuuden periaatteita, asettaa ihmisoikeudet ja ihmisten turvallisuuden vaakalaudalle ja mitä todennäköisimmin epäonnistuu tavoitteessaan estää ihmisten hakeutumista Eurooppaan. Päinvastoin se ohjaa konflikteja pakenevia ihmisiä käyttämään entistä vaarallisempia reittejä ja turvautumaan ihmissalakuljetukseen, jota EU nimenomaan yrittää torjua", sanoo Lappalainen.

Myös Jauholan näkemykset EU:n kehityspoliittisesta kehityksestä ovat synkkiä.

"Mikäli EU ja sen jäsenvaltiot toteuttaisivat ydinarvojaan globaalin hyvinvoinnin näkökulmasta, niiden tulisi osallistua radikaalisti keskusteluun ja tarjota vaihtoehtoja turvallisen liikkuvuuden ja toisaalta tasa-arvoisen hyvinvoinnin toteutumiseksi. Nyt käyttöön otetut ehdollistamisen muodot eivät ole arvomaailmaltaan vakuuttavia keinoja tähän suuntaan.”

Artikkeli on osa maailma.netin Kenen kehitystä? – EU:n kehityspolitiikan tulevaisuus -juttusarjaa. Sen toteuttamiseen on saatu ulkoministeriön Eurooppatiedotustukea.