Indonesian muslimijärjestöt puolustavat modernia islamia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Indonesian muslimijärjestöt puolustavat modernia islamia

Indonesian suurimmat muslimiliikkeet Nahdlatul Ulaman ja Muhammadiyah toimivat sananvapauden, uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Liikkeet pyrkivät myös vähentämään eri uskonnollisten ryhmien välisiä jännitteitä.

Indonesian suurimmat muslimiliikkeet Nahdlatul Ulaman ja Muhammadiyah kamppailevat maansa sananvapauden, uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Järjestöjen edustajat vierailivat Suomessa Sadankomitean kutsumina.

Suharton sotilashallinnon aikana Indonesiassa ei voinut keskustella uskonnollisista ja etnisyyteen liittyvistä kysymyksistä. Demokratiakehityksen alettua uskonnolliset ja etniset jännitteet ovat kiristyneet.

”Meidän mielestämme nykytilanteessa tärkeintä on rakentaa siltoja eri ryhmien välille ja käydä hedelmällistä uskontojen välistä dialogia. Me pyrimme tähän esimerkiksi rakentamalla hyviä suhteita kristittyjen ryhmien johtajiin”, Ahmad Su'adi kertoo.

Nahdlatul Ulamanin sisällä toimivan Wahid-instituutin toiminnanjohtaja Su'adi ja Muhammadiyahin koulutusneuvoston sihteeri Abdul Mu'ti kiersivät Suomea lanseeraamassa Sadankomitean koululaisille suuntaamaa ”Vastavoima fundamentalismille” -kirjasta ja kertomassa koululaisille ja opiskelijoille indonesialaisesta islamista.

Suuret muslimijärjestöt kamppailevat sananvapauden, uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien säilyttämisen ja parantamisen puolesta. Mukana kulkee myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus, sillä köyhyys ja eriarvoisuus ovat hedelmällistä maaperää fundamentalismille. ”Ilman sananvapautta ei kuitenkaan voi olla sosiaalista oikeudenmukaisuutta”, Su'adi muistuttaa.

Uskonnolliset koulut saarnaavat edistyksellistä islamia

Uskonnollisten koulujen pyörittäminen on keskeinen osa muslimijärjestöjen toimintaa. Perinteiset pesantrenit ja madrassat eli islamilaiset sisäoppilaitokset tarjoavat Indonesian lapsille muutakin kuin koraaninlukua: oppilaitosten opetussuunnitelma on Indonesian opetussuunnitelmien mukainen, uskonnon opetusta on kolmasosa lukujärjestyksestä.

Muhammadiyahilla on saarivaltiossa noin 14 000 peruskoulua sekä 171 korkeakoulua. Nahdlatul Ulamanin verkostoon kuuluu puolestaan noin 18 000 oppilaitosta ympäri Indonesiaa. Muhammadiyahin koulut ovat yleensä kaupungeissa ja oppilaat keskiluokkaisempia, kun taas Nahdlatul Ulamanin kouluverkosto on tärkeä maaseudun köyhemmissä oloissa.

Mu'tin ja Su'adin mielestä länsimedia välittää uskonnollisista kouluista väärää kuvaa. ”Suurin osa uskonnollisista oppilaitoksista ajaa edistyksellistä islamia. Niissä ei politikoida vaan opiskellaan tieteitä ja islamia. Niillä on myös köyhistä oloista tulevia oppilaita voimauttava tehtävä. Radikaaleja kouluja on hyvin vähän.”

Terrorismin vastainen sota on ottanut uskonnolliset koulut silmätikuikseen myös Indonesiassa. ”Yhdysvaltain painostuksesta hallitus on yrittänyt puuttua pesantreneihinkin. On esitetty vaatimuksia uskonnollisten koulujen opetussuunnitelmien muuttamisesta maallisiksi, ja pesantrenien johtajilta on kerätty sormenjälkiä”, Mu'ti kertoo. Lännen ja islamin vastakkainasettelu ruokkii konservatiiveja

Muhammadiyahin ja Nahdlatul Ulamanin edustama edistyksellinen islam vallitsee Indonesiassa, mutta konservatiivien määrä on kasvussa. ”Konservatiiviset ryhmät, jotka ajavat esimerkiksi islamilaista valtiota, ihmisoikeuksien rajoituksia ja naisten huivipakkoa, ovat kuitenkin pienenä vähemmistönä”, Su'adi sanoo.

Konservatiivit saavat kuitenkin paljon tilaa mediassa, erityisesti väkivaltaisissakin hyökkäyksissä baareja, kirkkoja tai uhkapelipaikkoja vastaan. ”Viranomaiset ovat kyvyttömiä puuttumaan hyökkäyksiin, koska pelkäävät syytöksiä islaminvastaisuudesta”, Mu'ti valittelee.

Konservatiivit osaavat myös hyödyntää Palestiinan, Irakin ja Afganistanin konflikteja. ”Konfliktien ja Lähi-idän epäoikeudenmukaisuuksien takia he pystyvät väittämään, että 'islam on uhattuna'. Tanskan ja Ruotsin pilapiirroskohut ruokkivat myös osaltaan tätä kehitystä”, Mu'ti kertoo.

Su'adin mielestä Yhdysvaltojen politiikan tekopyhyys antaa jatkuvasti ammuksia konservatiiveille. ”Yhdysvallat vaatii ihmisoikeuksia mutta loukkaa niitä itse. Se vaatii vapaita vaaleja eikä kunnioita niiden tuloksia, jos islamilainen puolue voittaa, kuten kävi Palestiinassa ja Algeriassa”, Su'adi painottaa.

Vieraat kertovatkin, että Indonesiassa seurataan laajasti vuoden päästä pidettäviä Yhdysvaltojen presidentinvaaleja. Su'adilla ja Mu'tilla on lyhyt mutta painava toivomuslista Yhdysvaltojen tulevalle hallinnolle: ”Yhdysvaltojen tulisi harjoittaa kansainvälistä herrasmiesdemokratiaa, arvioida uudelleen terrorismin vastaista sotaa, lopettaa ihmisoikeuksien loukkaukset ja liittyä mukaan kamppailuun ilmastonmuutosta vastaan”, he listaavat.

Toivomukset eivät kuulosta kovin vierailta tälläkään puolella maailmaa.

Nahdlatul Ulaman

Indonesialainen sunnimuslimien liike Jäseniä arviolta 40 miljoonaa Jäsenmäärän perusteella maailman suurin muslimijärjestö Perustettu 1926 (ind.) (engl.)

Muhammadiyah

Indonesialainen sunnimuslimien liike Jäseniä arviolta 30 miljoonaa Perustettu 1912 (ind.) (engl.)

Aiheesta lisää OneWorld-verkoston sivuilla:

(maaopas, engl.) (suomi ja engl.)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia