
Pellolla hankitaan rahaa koulumaksuihin, mutta oppitunnit jäävät silloin väliin, kirjoittaa Albert Oppong-Ansah.

Järjestö yhteistyökumppaneineen vastasi pikavauhtia huhtikuussa todettuun tuhkarokkoon rokotuskampanjalla.

Vammaiset lapset ja nuoret ovat syrjittyjä ja usein vailla täysiä ihmisoikeuksia, sanoo UNICEF vuosiraportissaan.

Pilottiprojektiin osallistuneet pojat eivät enää hyväksyneet naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, järjestö kertoo.

Kenian World Vision palkittiin huhtikuussa muun muassa saavutuksistaan äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi.

Gazassa ollaan pakottamassa tytöt ja pojat eri kouluihin ja kieltämässä vesipiiput ja moottoripyörät naisilta, kirjoittaa Mel Frykberg.

Somalian lasten terveystilanteen toivotaan parantuvan huomattavasti uuden yhdistelmärokotteen ansiosta.

Farah Osman värvättiin taistelijaksi 11-vuotiaana, nyt hän oppii autonajoa ja jalkapalloa, kirjoittaa Muhyadin Ahmed Roble.

Mobiilisovellukset voivat parantaa hygienian toimivuutta köyhissä maissa, kirjoittaa Thalif Deen.

Avun kasvattamisen lisäksi World Vision ryhtyy yhteistyöhön Australian ja Uuden-Seelannin hallitusten kanssa.