
EU:n ihmisoikeusviraston selvityksen mukaan siirtolaisten ja maahanmuuttajien perusoikeudet tulisi turvata paremmin Välimeren jäsenvaltioissa.

Paperittomilla on YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan yhtälainen oikeus terveydenhuoltoon kuin kansalaisilla, vaikka oikeudet eivät tällä hetkellä toteudu Suomessa, toteaa Pakolaisneuvonnan juristi Karoliina Heikinheimo.

Euroopan talouskriisi heijastuu muukalaisvihana ja hyvinvointivaltion alasajona, selviää Maailman lääkärit -järjestön raportista.

Yli puolet maailman valtioista näkee ilmastonmuutoksen turvallisuuttaan uhkaavana tekijänä, tuore selvitys paljastaa.

Ihmisoikeuskaupan vastainen järjestöverkosto toi näkemyksiään esille Pro-tukipisteen teettämän kyselyn kautta.

Pitkittyvä sota koettelee naapurimaan rajaseudun kestokykyä, kirjoittaa Zak Brophy.

Voimakas talouskasvun tuoma eriarvoistuminen ja muuttoliikke ovat synnyttäneet sivutuotteena ihmiskaupan Kaakkois-Aasiassa, kertoo Salla Matilainen.

Finnwatchin julkaisema raportti luonnonkumituotannon ongelmista herätteli yrityksiä, mutta ongelmat jatkuvat suomalaisissa sairaanhoitopiireissä.

Kreikkaa kehotetaan pikaisesti parantamaan turvapaikanhakijoiden pidätyskeskusten oloja.

Siirtolaisuus ei ole uusi ilmiö, ja siirtolaisten ongelmat toistuvat valitettavan usein samanlaisina yhä uudestaan, kirjoittaa Anna Berghäll.