Koti
 

EU heikentää oman kehitysapunsa vaikutuksia

(Kuva: Tristam Sparks / cc 2.0 / Flickr)(Kuva: Tristam Sparks / cc 2.0 / Flickr)Vaikka Euroopan unioni yhtäältä avustaa köyhiä maita, sen politiikka vaikeuttaa samaan aikaan niiden kehitystä, eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen Concord-yhteenliittymän tuore raportti kertoo.

EU ilmoittaa ottavansa kehitystavoitteet huomioon kaikessa politiikassaan, mutta esimerkiksi kauppa on jäänyt pois painopistealueiden listalta.


Siirtolaisuuspolitiikka saa kritiikkiä


EU on maksanut vientitukia naudan- ja sianlihan sekä meijerituotteiden viennille Afrikkaan. Samalla on ajettu perikatoon alueen oman tuotanto, jota toinen EU-rahasto on tukenut.

Arvostelua saa myös kehitysavun kasvava käyttö siirtolaisvirtojen patoamiseen. EU on rahoittanut esimerkiksi "siirtolaisuuden hallintaa" Mauritaniassa, sillä seurauksella että tuhansia Kanariansaarille pyrkineitä afrikkalaisia on pidätetty ja palautettu väkisin Maliin tai Senegaliin.

Raportti muistuttaa, että muuttoliike Afrikasta on paljolti Euroopan politiikan seurausta. EU:n kauppa-, maatalous- ja kalastuspolitiikka ajaa muuttomatkalle ihmisiä, jotka eivät olisi muuten koskaan harkinneet lähtöä, raportti arvioi.
Kirjoittaja: 
Peter Dhondt
Julkaisija: 
Suomen IPS
 
 

Osallistu maailma.netin lukija-tutkimukseen

Auta kehittämään maailma.netiä ja voita kirjapalkintoja! >>


» Tietoyhteiskunta

Tietoyhteiskunta ja kehitysmaat -sivusto

Lue lisää


» Maailman konflikteja

Tietoa maailman kriisialueista (global.finland)


Tilaa Maailman uutisia

Maailman uutisia on kerran viikossa lähetettävä kooste maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista.