
Peru ottaa mallia Etelä-Afrikasta ja ja Argentiinasta siirtyessään kohti vähähiilistä taloutta.

Perun Andien suuret jäätiköt ovat sulaneet nopeammin kuin on luultu, tuore tutkimus paljastaa.

Pohjoismaat ovat aloittamassa Perussa ja Vietnamissa pilottihankkeita, joiden tavoitteena on vähentää päästöjä.

Ilmastonmuutos haastaa naisten vaaliman perimätiedon Perun maaseudulla.

Jopa 200 000 naista pakkosteriloitiin Perussa 1990-luvulla Alberto Fujimorin presidenttikaudella.
Talouskriisi on lietsonut kullan hinnan huippulukemiin. Samaan aikaan Perun viidakkoalueet ovat täyttyneet laittomista kultakaivoksista, kirjoittaa Maria Ruuskanen.

Perulainen keksintö säästää maan luontoa, eli erottaa jalometallin maa-aineksesta ilman elohopeaa.

Neljäsosa perulaisen päiväkodin budjetista rahoitetaan Ahvenanmaan Emmauksen lahjoittamien kierrätysvaatteiden tuotolla.

"Ilman metsää meillä ei ole vettä eikä siten elämääkään", sanoo maanviljelijä Pablo Escudero.

Perun armeija soti vuosina 1980-2000 maolaississijärjestö Loistavaa polkua vastaan. Sisällissodassa myös Perun armeijan sotilaat käyttivät seksuaalista väkivaltaa kidutuksen, rankaisun ja koston