.square150.jpg)
Elektroniikkajäte sisältää terveydelle haitallisia raskasmetalleja, mutta maassa ei ole yleisiä suosituksia jätteen käsittelylle.

Guatemalan presidentistä on tullut viimeisin huumeiden laillistamista ehdottanut Latinalaisen Amerikan valtionpäämies.

Guatemalan naiset odottavat asemansa kohentuvan, kun maan varapresidentiksi tulee ensi kertaa nainen.


Guatemalan valtio pyrkii vakiinnuttamaan kasvitarhat koulutyön osaksi kautta maan.

Hämärä vaaliraha uhkaa polkea Guatemalan demokratian viimeisiäkin rippeet, kirjoittaa Outi Karppinen.

Guatemalalainen Norma Cruz perusti väkivallan uhreja auttavan järjestön kuultuaan oman tyttärensä hyväksikäytöstä.

Guatemalan 13-miljoonaisesta väestöstä vain noin 600 000 maksaa veroja. Syynä on valtava harmaa sektori, jolla useimmat työntekijät työskentelevät. He tekevät epävirallista työtä ilman sosiaalitu

Vuonna 2009 Yhdysvallat karkotti yli 27 000 laitonta siirtolaista Guatemalaan. 46-vuotias Doris on yksi heistä. "Meitä kuljetettiin kahleissa kuin rikollisia", Arizonassa pidätetty Doris kertoo.
