Yhdysvallat vie aseita yhä useampaan maahan, Euroopan asetuonti kaksinkertaistunut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvallat vie aseita yhä useampaan maahan, Euroopan asetuonti kaksinkertaistunut

Yhdysvallat on kasvattanut asevientiään merkittävästi viime vuosina. Venäjä taas on ensimmäistä kertaa vasta kolmannella sijalla asevientitilastoissa, kertoo Tukholman rauhantutkimusinstituutti Sipri.

Dollareita seteleinä

- Kuva: Quinn Dombrowski / CC BY 2.0 DEED.

Yhdysvaltain osuus globaalista aseviennistä on kasvanut 34 prosentista 42 prosenttiin viimeisten viiden vuoden aikana verrattuna edelliseen viiteen vuoteen, käy ilmi Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin tuoreista tilastoista.

Siprin katsauksessa vertaillaan viisivuotiskausia 2019–2023 ja 2014–2018. Viimeisimmällä viisivuotiskaudella Yhdysvallat vei aseita 107 maahan.

”Yhdysvallat on kasvattanut globaalia rooliaan asetoimittajana viemällä aseita useampaan maahan kuin koskaan aiemmin. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun nousevat valtiot haastavat Yhdysvaltain taloudellista ja geopoliittista valtaa”, toteaa Siprin asekauppaohjelman johtaja Mathew George tiedotteessa.

Yhdysvallat on tilastojen mukaan maailman suurin aseviejä. Sen ja Länsi-Euroopan osuus maailman aseviennistä on yhteensä 72 prosenttia. Määrä on kasvanut kymmenen prosenttiyksikköä, tilastoista selviää.

Venäjä on tavallisesti ollut toisella sijalla, mutta nyt se on pudonnut kolmanneksi Ranskan taakse. Maan asevienti on puolittunut. Trendi oli näkyvissä jo viime vuonna, jolloin Venäjän arvioitiin supistavan vientiään Ukrainan sodan takia.

Suurin osa tärkeimmistä asetuojista on Aasian, Oseanian ja Lähi-idän maita, suurimpina Intia, Saudi-Arabia ja Qatar.

Myös Euroopan valtiot ovat merkittäviä vastaanottajia. Euroopan valtioiden asetuonti on lähes kaksinkertaistunut tällä viisivuotiskaudella, tilastoista selviää. Yksi syy on Ukrainan sota, joka on tehnyt Ukrainasta maailman neljänneksi suurimman aseiden tuojan.

”Euroopan asetuonti pysyy todennäköisesti korkealla tasolla. Tilauksessa on monia arvokkaita aseita, kuten lähes 800 taistelulentokonetta ja -helikopteria. Viimeisten kahden vuoden aikana myös ilmapuolustusjärjestelmien tarve on Euroopassa kasvanut Venäjän Ukrainan-vastaisten ohjusiskujen vauhdittamana”, sanoo järjestön vanhempi tutkija Pieter Wezeman.

Noin 55 prosenttia Euroopan aseista tulee Yhdysvalloista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia