biodiversiteetti
Tutkijat: Luonnonsuojelualueetkaan eivät välty ihmisen vaikutukselta – kolmasosa suojelualueista ”voimakkaan paineen alla”
Tutkijat: Luonnonsuojelualueetkaan eivät välty ihmisen vaikutukselta – kolmasosa suojelualueista ”voimakkaan paineen alla”
Monet maat sanovat perustaneensa suojelualueita kansainvälisen sopimuksen mukaisesti, mutta todellisuudessa ihmisen annetaan tuhota alueita, moittii tuore tutkimus.
Laiton puukauppa käy Kongossa
Laiton puukauppa käy Kongossa
Mai-Ndomben sademetsästä laittomasti kaadettua puuta lähtee tonneittain ulkomaille tai myytäväksi pimeillä markkinoilla. Maailmapankilla on alueella ilmastonmuutosohjelma, mutta tuoreen raportin mukaan se ei ole kunnioittanut paikallisten oikeuksia.
Tutkijat: Ilmastonmuokkaus uhkaisi eläimiä ja kasveja
Tutkijat: Ilmastonmuokkaus uhkaisi eläimiä ja kasveja
Maapalloa pystyisi viilentämään suihkuttamalla yläilmakehään rikkidioksidia. Tuoreen tutkimuksen mukaan vaikutukset eläimiin ja kasveihin voisivat kuitenkin olla tuhoisat, mikäli muokkaus yllättäen lopetettaisiin.
Tutkimus: Merten muovijäte pilaa korallitkin
Tutkimus: Merten muovijäte pilaa korallitkin
Taudit vaikuttavat koralleihin kuolion tavoin. Tutkijat ovat osoittaneet, että merten muovijäte moninkertaistaa korallien tautiriskin.
Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita
Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita
Rikkaiden ja köyhien maiden suojelualueita kohtaavat erilaiset uhat, summataan tutkimuksessa.
Tutkimus: Kahden asteen lämpeneminen voi muuttaa yli neljänneksen maapinta-alasta kuivemmaksi
Tutkimus: Kahden asteen lämpeneminen voi muuttaa yli neljänneksen maapinta-alasta kuivemmaksi
Mikäli maapallon lämpeneminen onnistutaan pitämään 1,5 asteessa, monet alueet voidaan pelastaa kuivuudelta, sanovat tutkijat.
Bolivia hyväksyi valtatien – Amazonin sademetsä vaarassa
Bolivia hyväksyi valtatien – Amazonin sademetsä vaarassa
Boliviassa on kiistelty pitkään valtatien rakentamisesta Amazonin sademetsän halki. Maan senaatti hyväksyi viime viikolla presidentti Evo Moralesin hankkeen, mutta alkuperäisasukkaat vastustavat sitä ankarasti.
Maailman ylikulutuspäivää vietetään taas ennätysaikaisin
Maailman ylikulutuspäivää vietetään taas ennätysaikaisin
Maapallon tämänvuotiset luonnonvarat on käytetty huomenna. Vielä 1970-luvun alussa päivää vietettiin vasta joulun tienoilla.
Tutkijat: Kymmenesosa kalansaaliista päätyy takaisin mereen
Tutkijat: Kymmenesosa kalansaaliista päätyy takaisin mereen
Kalastusalukset heittävät vuosittain pois miljoonia tonneja käyttökelpoista kalaa. Viime vuosina ilmiö on vähentynyt, todennäköisesti kalakantojen hupenemisen vuoksi, käy ilmi tutkimuksesta.