Suomi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi

Kulttuurituotteita ja arjen merkityksiä

Kulttuurituotteita ja arjen merkityksiä

Arkielämän estetiikka käy tulevaisuudessa yhä tärkeämmäksi. Nykyisellään päivittäinen merkkimaisema on sangen sekava, julkiset tilat aliarvostettuja ja harvoin silmää miellyttämään suunniteltuja. Marketin betoniluiskasta ei esteettistä elämystä irtoa, arvioi Helsingin kauppakorkeakoulun professori Liisa Uusitalo. Kuudennessa Top Ten Futures –seminaarissa perjantaina pohdittiin muun muassa kulttuurin kuluttamista ja sen haasteita.

Pakolaisneuvonta vaatii käännytyksiin avoimuutta

Logo, jossa sininen lakipykälän kuva ja teksti pakolaisneuvonta.

Pakolaisneuvonta vaatii käännytyksiin avoimuutta

Pakolaisneuvonta ry vaatii tänään kirjeessään sisäasiainministeri Kari Rajamäelle, että runsaasti julkisuutta saaneen Schymanskin perheen käännyttämiseen liittyvät poliisin toimenpiteet sekä yleisesti poliisin käytäntö maasta poistamistapauksissa selvitetään perinpohjin.

Uutta Nokiaa rakentamassa

Uutta Nokiaa rakentamassa

Avoimeen lähdekoodiin perustuva ohjelmistoyrittäjyys voisi olla Suomen seuraava, suuri menestystarina, jos vain olemme ajoissa liikkeellä, uskoo SOT-ohjelmistotalon toimitusjohtaja Santeri Kannisto. Teknisesti meillä on hyvät lähtökohdat - ja onhan Linux suomalainen keksintö.

YK:n päivää vietettiin Sanomatalon mediatorilla

YK:n päivää vietettiin Sanomatalon mediatorilla

YK:n päivän tapahtumassa perjantaina kriisialueiden naiset kertoivat roolistaan jälleenrakentajina: Irakissa toivotaan poliittista voimaa, Tshetsheniassa koulutusjärjestelmän uudelleen pystyttämistä. Juhlapäivän moniin tilaisuuksiin Sanomatalossa kuului myös palkintojen jako maahanmuuttajien kirjoituskilpailun voittajille.

Turvapaikanhakijoiden kirjoituskilpailun voittajia palkittiin

Logo, jossa sininen lakipykälän kuva ja teksti pakolaisneuvonta.

Turvapaikanhakijoiden kirjoituskilpailun voittajia palkittiin

Pakolaisneuvonta ry järjesti 15-vuotisjuhlansa kunniaksi kirjoituskilpailun Suomessa asuville turvapaikanhakijoille. Tavoitteena oli saada turvapaikanhakijoiden oma ääni kuuluviin ja antaa heille mahdollisuus itse kertoa kokemuksistaan ja elämästään.Kilpailuun saapui 54 kirjoitusta, joista palkittiin kolme parasta YK:n päivänä Sanomatalossa.

Turun kaupungin Linux-kokemuksia puitiin seminaarissa

Turun kaupungin Linux-kokemuksia puitiin seminaarissa

Turussa on lähiviikkoina käsillä tärkeä päätös siitä, käyttävätkö kaupungin 13 000 työntekijää jatkossa tietokoneissaan Windows-pohjaista käyttöjärjestelmää vaiko avoimeen lähdekoodin perustuvaa Linux-järjestelmää. Testauksen pilottivaihe nosti Turun maailmankartalle ja puhutti myös seminaariväkeä keskiviikkona Vaasassa.

Hathaway: Nopeat käännytykset heikentävät pakolaisen oikeusturvaa

Hathaway: Nopeat käännytykset heikentävät pakolaisen oikeusturvaa

Kanadalaisen pakolaisoikeuden asiantuntijan James C. Hathawayn mielestä Suomen ulkomaalaislakiesitykseen sisältyvä, turvapaikanhakijoiden nopeutettu käännytys on juridisesti varsin ongelmallinen menettely. Sen sijaan hän pitää hyvänä Kanadassa käytössä olevaa, päinvastaista menettelyä, jossa varmat turvapaikkatapaukset käsitellään nopeutetusti. Hathaway oli Suomessa Pakolaisneuvonnan vieraana.

Suomen somalinaiset tukeutuvat yhteisöllisyyteen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomen somalinaiset tukeutuvat yhteisöllisyyteen

Maailmalla, oman maansa rajojen ulkopuolella, elää lähes miljoona somalia. Heistä noin 7000 on rakentanut kotinsa Suomeen. Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan avainsana on kotouttaminen. Mutta mikä on koti? Mistä rakentuvat somalinaisten arkipäivä, kodin tuntu, kotoisuus? Aihetta käsittelee Marja Tiilikaisen tuore tutkimus "Arjen islam. Somalinaisten elämää Suomessa."

YK:n komitea: Suomen taattava turvapaikanhakijoiden oikeudet

YK:n komitea: Suomen taattava turvapaikanhakijoiden oikeudet

YK:n rotusyrjinnän vastainen komitea on huolissaan ulkomaalaislain mukaisesta, turvapaikkahakemusten nopeasta käsittelystä Suomessa sekä käännyttämistä koskevan päätöksen nopeasta täytäntöönpanosta. Myös kiitoksia herui Suomen hallituksen edustajille, jotka olivat komitean kuultavina elokuun puolivälissä.

Tilaa aihepiirin Suomi RSS-syöte