Yhdysvallat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvallat

Maailman köyhimmät kärsivät Trumpin politiikasta eniten

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Maailman köyhimmät kärsivät Trumpin politiikasta eniten

Presidentin suunnitelmat esimerkiksi YK-järjestöjen rahoituksen leikkauksista kurittavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia, arvioivat suomalaisjärjestöjen asiantuntijat. Toisaalta kerta ei olisi ensimmäinen.

Obama ehti kumota Sudanin pakotteet

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Obama ehti kumota Sudanin pakotteet

Päätöstä verrataan Iranin ja Kuuban pakotteiden purkamiseen.

Trumpin aborttisääntö kurittaa kehitysmaiden naisia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Trumpin aborttisääntö kurittaa kehitysmaiden naisia

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti uudelleen käyttöön säädöksen, jonka mukaan maan tukemat järjestöt eivät saa antaa abortteja tai edes tietoa niistä.

Chelsea Manningin vapautuksen toivotaan poikivan uusia armahduksia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Chelsea Manningin vapautuksen toivotaan poikivan uusia armahduksia

Presidentti Barack Obama lyhensi tuntuvasti tietovuotajan tuomiota, mikä on herättänyt toiveita myös Edward Snowdenin ja muiden tietovuotajien puolesta.

Trumpilaisen kauppapolitiikan uhkakuvia

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Trumpilaisen kauppapolitiikan uhkakuvia

Vapaakauppasopimuksia vastustaneen Donald Trumpin kausi ei tarkoita uuden, oikeudenmukaisemman kauppapolitiikan aikakautta, vaan todennäköisesti entistä itsekkäämpää ja lyhytnäköisempää kauppapolitiikkaa, kirjoittaa Marko Juutinen.

Trump törmäyskurssilla YK:n kanssa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Trump törmäyskurssilla YK:n kanssa

Yhdysvallat on YK:n tärkeä rahoittaja mutta Trumpin kausi voi muuttaa asioita. Tulevan presidentin tyly asenne YK:hon voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan.

Yhdysvallat vähentää asekauppaa Saudi-Arabian kanssa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Yhdysvallat vähentää asekauppaa Saudi-Arabian kanssa

Yhdysvallat kritisoi Saudi-Arabian johtaman liittouman aiheuttamia siviiliuhreja Jemenissä. Monet muut asekaupat kuitenkin jatkuvat edelleen.

Trumpin siirtolaispolitiikka hirvittää Latinalaisen Amerikan maissa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Trumpin siirtolaispolitiikka hirvittää Latinalaisen Amerikan maissa

"Ei se minua pysäytä. Yhdysvaltoihin on aina ollut vaikea päästä, mutta ei se mahdotonta ole", toteaa nicaragualainen Juan Donald Trumpin vaalivoitosta.

Analyysi: Trumpin Iran-kanta testaa myös suhteen Natoon

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Analyysi: Trumpin Iran-kanta testaa myös suhteen Natoon

Donald Trumpin tavoitteisiin on kuulunut Iranin ydinsopimuksen peruminen. Sopimuksen kohtalo paljastaa Trumpin suhtautumisen myös transatlanttiseen yhteistyöhön, arvioivat Jim Lobe ja Eli Clifton.

Tilaa aihepiirin Yhdysvallat RSS-syöte