Siemenpuu-säätiö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Siemenpuu-säätiö

Osoite

Lintulahdenkatu 10, 5. krs, 00500 Helsinki

Puhelinnumero

Siemenpuu - Kansalaisliikkeiden yhteistyösäätiö sr toimii kehitysmaiden eli globaalin etelän kansalaisjärjestöjen ympäristö- ja demokratia-aloitteiden rahoittajana sekä kehitysviestijänä Suomessa. Puolustamme etelän paikallisyhteisöjä, ympäristönpuolustajia ja uhattuja ympäristöjä.

Siemenpuu-säätiö tekee pitkäjänteistä yhteistyötä globaalin etelän kumppanien kanssa. Tuemme ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien alkusyiden tunnistamista ja yhteiskunnallisten kehitysvaihtoehtojen etsimistä.
Rahoittamamme hankkeet ovat etelän järjestöjen ja yhteisöjen suunnittelemia ja toteuttamia. Ne vähentävät köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta sekä rajoittavat luonnon monimuotoisuuden (eli elonkirjon) köyhtymistä ja ilmastopäästöjä. Ruohonjuurella vahvistetaan yhteisöjen asemaa ja valmiuksia omien elinympäristöjensä suojelijoina. Hanketoteuttajia tuetaan verkostoitumisessa ja osaamisen vahvistamisessa.

Vuoteen 2018 mennessä Siemenpuu on rahoittanut yli 600 ympäristöhanketta yli 50 maassa, pääosin ulkoministeriön myöntämin kehitysyhteistyövaroin.

Rahoitustoiminnan lisäksi Siemenpuu lisää Suomessa tietoa ja ymmärrystä globaalin etelän ympäristö- ja kehityshaasteista ja suomalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiseen.

Siemenpuu toimii viidessä teemakokonaisuudessa. Teemoihin kytkeytyvien hankkeiden lisäksi järjestämme myös niihin liittyviä tapahtumia Suomessa.

  • Ilmasto- ja energiaoikeudenmukaisuus
  • Maaseudun naiset ja ruokasuvereniteetti
  • Metsä- ja rannikkoekosysteemien suojelu ja kestävä käyttö
  • Metsäyhteisöjen biokulttuuriset oikeudet
  • Oikeudenmukainen siirtymä ekologiseen demokratiaan

Siemenpuun perustivat vuonna 1998 viisitoista suomalaista kehitys- ja ympäristöjärjestöä.

Kansalaisjärjestöt vetoavat nyt Pöyryn sijoittajiin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kansalaisjärjestöt vetoavat nyt Pöyryn sijoittajiin

Koska Pöyryn yhtiöjohto on kieltäytynyt dialogista kiistanalaisesta patohankkeesta, järjestöt vetoavat nyt sijoittajiin.

Pöyry konsultista insinööriksi kiistellyssä patohankkeessa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pöyry konsultista insinööriksi kiistellyssä patohankkeessa

Kiistanalaista patohanketta suositellut Pöyry on ilmoittanut toimivansa nyt myös projektin insinöörinä.

Teollisuusmaiden kerskakulutus vie kehitysmaiden kodit

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Teollisuusmaiden kerskakulutus vie kehitysmaiden kodit

Jopa 15 miljoonaa ihmistä häädetään vuosittain erilaisten kehityshankkeiden tieltä. Siemenpuu-säätiön tuoreen kirjan mukaan yksi syy on länsimaiden ylikulutus.

Kiistanalaisen padon rakentaminen käynnistyi Laosissa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kiistanalaisen padon rakentaminen käynnistyi Laosissa

Ympäristöjärjestöt pitävät suomalaista Pöyryä osavastuullisena päätökseen.

Pöyrystä tehty valitus käsittelyyn ministeriössä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pöyrystä tehty valitus käsittelyyn ministeriössä

Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt ottaa järjestöjen suomalaista Pöyryä vastaan tekemän kanteen tarkempaan selvitykseen.

Suomeen kutsuttu toimittaja-aktivisti pidätettiin Intiassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomeen kutsuttu toimittaja-aktivisti pidätettiin Intiassa

Siemenpuu-järjestön tilaisuuteen puhumaan kutsuttu Dayamani Barla joutui perumaan vierailunsa tultuaan pidätetyksi jo toistamiseen.

Pöyryn patohankkeesta kantelu työministeriölle

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Pöyryn patohankkeesta kantelu työministeriölle

Ryhmä suomalaisia ja Mekongin alueen järjestöjä on kannellut konsulttiyrityksen toiminnasta Laosin kiistanalaisessa patohankkeessa.

Yleisötilaisuus Intiasta Tampereella 15.6.

Logo, jossa puu ja teksti Siemenpuu foundation.

Yleisötilaisuus Intiasta Tampereella 15.6.

Siemenpuun Intia-ryhmä ja Maan ystävien Yhden maapallon toiminta järjestävät Tampereella yleisötilaisuuden, jossa käsitellään häätöjä ja syrjäytymistä Intian alkuperäiskansa-, maaseutu- ja
rannikkoyhteisöissä.

Tilaa aihepiirin Siemenpuu-säätiö RSS-syöte