Euroopan ja Aasian tuonti romuttaa Ghanan kotimaisen tuotannon

Aamuaurinko porottaa jo kuumasti länsiafrikkalaisen Ghanan pääkaupungissa Accrassa, mutta Beyeeman-yhtiön työntekijät uurastavat paksuissa talvitakeissa. Kiireinen yritys hoitaa ulkomaisen pakastekanan kylmävarastointia.

”Varastomme riittää kerrallaan noin 50 asiakkaan tarpeisiin. Säilytämme myös paikallisten karjatilojen tuotteita, mutta enimmäkseen asioimme maahantuojien kanssa”, Beyeemanin kylmävaraston johtaja Nana Frema Agyemang Ofori-Atta kertoo.

”Siipikarjan tuonnista on kasvanut iso bisnes. Kun tavara on halpaa, ostajia riittää ja jotkut yhtiöt tuovat jopa 12 konttia kuukaudessa. Siksi kylmävarastoja nousee joka puolelle”, hän jatkaa.

Tilanne on tuhoisa kotimaiselle kanatarhaukselle. Vuonna 2002 Ghana toi kanaa 26 000 tonnia ja kaksi vuotta myöhemmin jo 40 000 tonnia – pääasiassa Euroopan unionista, jossa tukiaiset pudottavat hinnat alas.

Vielä vuonna 1995 kotimainen kanatarhaus tyydytti 95 prosenttia Ghanan kysynnästä, mutta 2002 sen osuus oli pudonnut 11 prosenttiin ja nyt siitäkin lienee huvennut puolet pois.

”Kun kana maksaa Britanniassa 6-7,50 euroa, niin miksi se myydään Ghanassa 2,25 eurolla huolimatta rahti- ja käsittelykuluista?” Ernest Owusu-Afari ihmettelee. Hänen johtamansa Afariwaa Farms -kanatila sinnittelee hengissä viimeisten joukossa.

Hänen mukaansa selitys löytyy tukiaispolitiikasta, jonka ansiosta Britannian tilat voivat viedä ylijäämätuotantonsa halvalla ulkomaille.

Afariwaa Farms oli aiemmin kukoistava yritys, mutta nyt suuri osa rakennuksista seisoo tyhjillään ja rikkaruohot rehottavat. Kapasiteetista on enää kymmenesosa käytössä. Tuotantokustannusten nousu on johtanut mittaviin työvoiman supistuksiin, ja omistajat harkitsevat teurastamon sulkemista.

Tuontikanan tulva on painanut myös pientuottajat polvilleen.

”Se on yhtä helvettiä. Siipikarjaa ei enää kannata kasvattaa kuin kotitarpeiksi. Ulkomaiset linnut käyvät kaupaksi paremmin, mikä on ymmärrettävää, koska ne ovat jotenkin tulleet sekä entistä isommiksi että halvemmiksi”, manaa Joyce Armah, jolla on kanatarha Accran laidalla.

Halpatuonnin haittavaikutukset Ghanassa eivät rajoitu siipikarjaan. Tekstiiliteollisuus on jäänyt laillisia ja laittomia kanavia pitkin maahan pursuavan kiinalaisen tuontitavaran jalkoihin.

Myös riisintuotanto on henkitoreissaan. YK:n tilastojen mukaan Ghanan riisintuonti yli nelinkertaistui vuosina 1993-2002.

Mainituilta kolmelta tuotannonalalta on kadonnut yli 5 000 työpaikkaa.

Uusia työpaikkoja ei myöskään synny, jos hallitus pitää rajat auki kilpailevalle tuonnille, varoittaa teollisuuden, kaupan ja rahoitusalan ammattiliiton pääsihteeri Kofi Davoh.

”Emme voi perustaa uusia yrityksiä ja odottaa, että ne pystyvät kilpailemaan amerikkalaisten, aasialaisten ja eurooppalaisten jättiyhtiöiden kanssa”, hän täsmentää.

Viranomaiset kuitenkin karsastavat protektionistisia keinoja kotimaisen tuotannon suojelussa. Esimerkiksi siipikarjan tuonnille oli määrä tulla 40 prosentin vero vuoden 2003 alusta, mutta sitä ei toteutettu. Hallituksen mukaan kotimainen tuotanto ei riitä tyydyttämään kysyntää.

Jotkut ghanalaiset haluaisivat ottaa mallia Nigeriasta, joka rajoittaa tekstiilien, siipikarjan, muovin ja riisin tuontia jopa naapurimaistaankin.

Kansainvälisen Third World Network -järjestön Afrikan-johtaja Tetteh Homeku kehottaa harkitsemaan kaikkia mahdollisia keinoja oman tuotannon tukemiseksi.

Hän muistuttaa, ettei Ghana pysty tarjoamaan asukkailleen YK:n vuosituhattavoitteiden edellyttämiä peruspalveluja, jos työpaikat jatkavat katoamistaan.

”Jos Ghanan talouspolitiikkaa ohjaa jatkossakin kotimaisten tuottajien sijasta maahantuojien etu, olemme vaikeuksissa”, hän kiteyttää.