Orjuus yhä yleistä Pakistanin maaseudulla

"Aion pitää huolen siitä, että kukaan heistä ei enää joudu raatamaan nuorella iällä, kuten itseni oli pakko", vakuuttaa orjuudesta vapautettuja lapsia opettava Jai Kumar, 22.

Hänellä on noin 30 oppilasta tilapäiskoulussa, joka on pantu pystyyn orjantyöstä vapautetuille tarkoitetussa Udehero Lalin turvapaikassa. Pakistanin ihmisoikeuskomissiolla on seitsemän tällaista leiriä Hyderabadin kaupungin ympäristössä.

Velkaorjuus kiellettiin Pakistanissa lailla 1992, mutta se on edelleen hyvin yleistä lukuisilla aloilla, kuten rakennuksilla, matonkudonnassa, maataloudessa, kaivoksilla, tiili- ja nahkatehtaissa sekä kotitalouksissa.

Jotkut onnistuvat pakenemaan orjuudesta, ja toiset vapautuvat poliisiratsioissa. Sen jälkeen ihmisoikeuskomissio pyrkii suojelemaan heitä entisiltä isänniltään ja varmistamaan, että he saavat oikeudelta "vapauskortin".

Nasreen Shakil Pathan johtaa ihmisoikeuskomission orjuuden vastaista työtä Sindin maakunnassa. "Jo 30 vuoden ajan olemme tuoneet esiin heidän ahdinkoaan tiedotusvälineissä ja puuttuneet myös asioihin suoraan niin, että orjia on saatu vapauteen", hän kertoo.

Komissio arvioi, että Sindin maaseudulla on vapautettu noin 30 000 orjaa.

Udehero Lalin leirillä lähes neljä vuotta elänyt Jujhoksi esittäytyvä mies sanoo kokeneensa koko kasvuikänsä pelkkää nälkää ja nöyryytystä isännän miesten alaisuudessa.

"Perheessäni kaikki tekivät työtä äitiä ja pikkusisarta myöten. Äidin mukaan maksoimme työllämme velkaa, jonka isoisä otti isänniltä. Mutta vaikka raadoimme kuinka, lainan tähtitieteellisiä korkoja ei saatu ikinä maksetuksi", hän kertoo.

Velkaorjuus jatkuu sukupolvesta toiseen, ja isännät käyvät myös kauppaa kokonaisilla perheillä. Joskus orja saattaa ehdottaa isännälleen, että tämä myisi hänet velan kuittaamiseksi, mutta sen jälkeen hänestä tulee uuden omistajansa orja.

Velkaorjuus saa alkunsa, kun esimerkiksi köyhä vuokraviljelijä lainaa hiukan rahaa selvitäkseen sadonkorjuuseen asti. Velka kasvaa korkoa, ja kun sato on valmis, tulot hupenevat lainan maksamiseen. On otettava uutta velkaa ja kierre alkaa.

Meghi, 50, kertoo viettäneensä 20 vuotta orjuudessa. "Minut pakotettiin asumaan erillään miehestäni. Neljän vuoden ajan isäntä raiskasi minut säännöllisesti. Yritin karata, mutta jäin kiinni, ja rangaistukseksi minut pantiin kahleisiin kuin puhveli."

Orjuuden kieltävä laki on yhä paljolti pelkkää paperia, sanoo aiheeseen erikoistunut tutkija Zulfiqar Shah. Osasyynä hän näkee sen, että oikeuslaitoksessa ei ymmärretä kyseistä lakia eikä koko ongelmaa.

Pattitilanne jatkuu orjuuden vastustajien mukaan osin siksi, että monet tärkeät poliitikot ovat itsekin maanomistajia eivätkä halua etujensa vastaisia uudistuksia.

Ihmisoikeuskomission ohella orjia avustaa Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tukema maaseudun tukiohjelma. Se tarjoaa vapautetuille pienlainoja karjanhoidon tai muun elinkeinon aloittamiseen.

Hankkeeseen kuuluvat myös maksuttomat koulut, joissa opiskelee tuhatkunta lasta. Poissaoloja on kuitenkin paljon.

"Moni perhe elää paimentolaisten tavoin. He muuttavat työn perässä ja lapsetkin joutuvat usein pellolle avuksi", projektinjohtaja Ali Nawaz Nizamani valittaa.

Hän toivoo asutusohjelman edistävän aloilleen asettumista. Vuonna 2001 perustettu tukirahasto rahoittaa 400 edullisen pientalon pystytyksen maatilkuille, jotka on myyty entisille orjille edullisella lainajärjestelyllä.

"Tämä on suuri harppaus ihmisille, jotka eivät isäntien kynsistä paetessaan omista muuta kuin yllään olevat vaatteet. Oman maapalan saaminen on unelmien täyttymys", Nizamani vakuuttaa.