Suomen kannettava vastuu ihmisoikeuksista Länsi-Saharassa

Marokon pääministeri Driss Jettou saapuu perjantaina 7. huhtikuuta valtiovierailulle Suomeen. Valtioneuvoston kanslian tiedotteen (3.4.) mukaan hän tapaa pääministeri Matti Vanhasen lisäksi ulkoministeri Erkki Tuomiojan, kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen sekä eduskunnassa varapuhemiehen Ilkka Kanervan ja suuren valiokunnan puheenjohtajan Jari Vilénin.

Kauppasuhteisiin painottuvissa neuvotteluissa esille nostetaan tiedotteen mukaan myös Länsi-Saharan tilanne. Suomella on nyt erinomainen mahdollisuus nostaa huolensa systemaattisista ihmisoikeusloukkauksista Marokon miehittämässä Länsi-Saharassa.

Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan ihmisoikeusloukkausten määrä Länsi-Saharassa on viimeisen vuoden aikana kasvanut jyrkästi. Marokon turvallisuusviranomaiset ovat pahoinpidelleet kymmeniä mielenosoittajia, muutamia on kuollut saamiinsa vammoihin. Ihmisoikeusaktivisteja on vangittu laittomasti kuukausia. Useita on tuomittu jopa vuosiksi vankilaan itsenäisyyttä puoltavien mielipiteidensä vuoksi tai osallisuudesta laittomaksi julistettuun ihmisoikeusjärjestöön. Osa on sittemmin vapautettu ”hyvän tahdon eleenä”. Amnesty Internationalin raportit kahden vangin kidutussyytöksistä ovat erityisen hälyttäviä.

Mielenosoittajat kuuluvat pääosin alueen alkuperäisväestöön. He edustavat taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti syrjittyjä toisen luokan kansalaisia Marokon sotilasviranomaisten johtamassa maassa. Keväästä 2005 tähän päivään saakka jatkuneet mielenosoittukset ovatkin ryhtyneet puolustamaan suorasanaisemmin itsemääräämisoikeutta eli kansanäänestystä.

Espanjan siirtomaahallinto lupasi järjestää äänestyksen jo 1970-luvun alussa. Hanke epäonnistui Marokon miehittäessä alueen 1975-76, jolloin suuri osa asukkaista pakeni pakolaisleireille Algeriassa. Osa jäi taistelemaan itsenäisyydestä Polisario-liikkeen riveissä. Aseelliset yhteenotot päättyivät YK:n välittämään rauhansopimukseen vuonna 1991, jolloin YK ryhtyi järjestämään kansanäänestystä toden teolla.

Äänestys on edelleen järjestämättä. Taustalla ovat Marokon vastalauseet, viivyttelytaktiikka ja kieltäytyminen noudattamasta YK:n päätöslauselmia. Se ei ole hyväksynyt YK:n viimeisintä rauhansuunnitelmaa. Sen mukaan kymmenet tuhannet pakolaiset, jotka elävät edelleen Algerian aavikolla, palaisivat Länsi-Saharaan, ja kansanäänestys järjestettäisiin 4-5 vuoden siirtymäajan kuluttua. Vaihtoehtoja olisivat Marokkoon liittyminen, itsehallinto ja täysi itsenäisyys. Äänestää saisivat myös kaikki alueelle ennen vuotta 2000 todistettavasti asuneet ihmiset.

YK:n ja Haagin kansainvälisen tuomioistuimen kanta on asiassa selkeä. Länsi-Saharan lopullisesta asemasta tulee päättää YK:n järjestämässä kansanäänestyksessä. Alkuperäisväestöllä on itsemääräämisoikeus – oikeus päättää alueen lopullisesta asemasta ja omasta kohtalostaan.

Marokon kuningas Mohamed VI sanoo nyt avoimesti, ettei kansanäänestys tule kyseeseen mikäli itsenäisyys kuuluu vaihtoehtojen joukkoon. On oletettavaa, että kuninkaan nimittämä pääministeri Jettou hakee Suomelta – tulevalta EU-puheenjohtajamaalta – tukea Marokon yksipuoliselle autonomia-ajatukselle Länsi-Saharassa.

Marokko odottanee Suomen tukea myös EU:n kanssa neuvottelemalleen kalastussopimukselle, jonka käsittely siirtyy näillä näkymin Suomen puheenjohtajuuskaudelle. Sopimus jakaa EU-jäsenmaiden mielipiteitä. Nykymuodossaan se mahdollistaisi EU-maidne kalastusalusten – lähinnä espanjalaistroolareiden – pääsyn Länsi-Saharan rannikolle ja epäsuorasti sallisi Marokolle suuremmat valtaoikeudet alueen miehitykseen ja luonnonvarojen hyödyntämiseen kuin YK tai Afrikan unioni.

Pohjoismaat ovat perinteisesti ja johdonmukaisesti puolustaneet kansainvälistä oikeutta Länsi-Sahara-kysymyksessä. Esimerkiksi Norja veti kesäkuussa 2005 43 miljoonan euron sijoituksensa Kerr-McGee-yhtiöstä vastalauseena Marokon kanssa tehdylle sopimukselle öljyn etsimisestä Länsi-Saharan rannikolla. Norjan mukaan sopimus voi pönkittää Marokon aluevaatimuksia ja täten heikentää YK-johtoisia rauhanneuvotteluja. Ruotsi on ehkä äänekkäimmin vaatinut Länsi-Saharan jättämistä EU:n ja Marokon välisen kalastussopimuksen ulkopuolelle, vastaavista syistä.

Suomen ja Marokon väliset neuvottelut pyrittäneen käymään hyvässä ja rakentavassa hengessä. Isäntien ei kuitenkaan tulisi olla liian vieraskoreita, vaan nostaa rohkeasti Länsi-Saharan ihmisoikeustilanne esille. Ovathan Marokon viranomaiset estäneet Suomen, Ruotsin ja Norjan diplomaattien yhteisen tiedonkeruumatkan Länsi-Saharaan kaksi kertaa, viimeksi tammikuussa 2006.

Suomen tulisi tukea muita Pohjoismaita siinä, että Espanjan siirtomaavallan rakenteet Länsi-Saharassa on purettava kansanäänestyksessä, eli YK:n turvallisuusneuvoston jo yksimielisesti hyväksymän rauhansuunnitelman puitteissa. Meidän tulisi kantaa Pohjoismaana ja EU-puheenjohtajamaana huolta ja vastuuta ihmisoikeuksien – erityisesti vaalimamme itsemääräämisoikeuden – kunnioittamisesta Länsi-Saharassa.

Kirjoittaja on jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa, projektisihteeri Suomen Rauhanpuolustajissa ja Suomen Länsi-Saharan ystävät -verkoston jäsen.